Slush, ethän politikoi

Startup-maailman ihanin piirre on ollut pysytteleminen setäpolitikoinnin ulkopuolella. Ei enää.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Voi tätä vastakkainasettelun aikaa. Nyt jopa Slush lähti politikointiin mukaan.

Aalto-yliopiston opiskelija-aktivismista lähtenyt startup-buumi on alusta asti edustanut aatemaailmaa, jossa nuoret menestyjät kehittävät yrityksiä, joilla tehdään isoja juttuja ja paljon rahaa.

Kilpaillussa startup-skenessä eivät hitaat juntit pärjää, eikä siinä ole mitään pahaa. Suomeen on saatu uutta energiaa ja esimerkiksi yli 14 000 kävijän massahurmokseksi kasvanut Slush-konferenssi on upea tarina onnistumisesta.

Startup-naminamin erikoispiirre on ollut, että vaikka kaikenmaailman Nalle Walhroosien ja Jorma Olliloiden kanssa kaveerataankin, vanhan maailman setäpolitikointi ja etujärjestömöykkä ei ole jaksanut intomieliä kiinnostaa. Nyt hommaan on tullut näköjään muutos.

Ensi perjantain yleislakon alla Slush-yhteisö päätti tehdä lakkoilijoille vastatempauksen. Slushin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivimäki kertoo tänään Kauppalehdessä, kuinka ”Nuoresta polvesta löytyy loistavia tekijöitä. He haluavat pitää katseen tulevaisuuden rakentamisessa.”