Seuraavaksi Suomi menettää pankit

Kun Björn Wahlroos uhoaa, ettei Apple uhkaa Nordean bisnestä, kuulemme Anssi Vanjoen puhuvan vuonna 2009.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Muistatteko vielä tämän?

”Macinkin kanssa Apple keräsi paljon huomiota aluksi, mutta ovat siitä huolimatta pysyneet niche-valmistajana. Näin tulee käymään myös puhelimissa.”

Lainaus on Nokian Anssi Vanjoen haastattelusta marraskuulta 2009, siis lähes kolme vuotta iPhonen julkaisun jälkeen. Nokian alamäki oli kiihtymässä, iPhonesta oli tullut edelläkävijöiden lellikki ja App Store oli mullistanut mobiiliohjelmistomarkkinat. Silti suomalaisjohtaja jaksoi puhkua kuolemattomuutta.

Joulukuussa historia toisti itseään kauhealla tavalla, kun Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos antoi lausunnon ruotsalaiselle Dagens Industri -lehdelle. Kauppalehden siteeraamassa jutussa Nalle puhkui näin:

”Sellaista mahdollisuutta ei ole, että Google tai Apple lähtisivät pankkitoimintaan. Sillä hetkellä, kun ne tekisivät niin, niiden pitäisi alkaa kysellä asiakkailtaan samoja tietoja, joita meillä pitää olla asiakkaistamme, mikä olisi vahingollista heidän alkuperäisille missiolleen.”