Salainen Kauhu-Kokkola
Kokkolassa on jotain hämärää tekeillä. Mistä ei saa kertoa. Keski-pohjanmaalaisen kaupungin kesätyöntekijät joutuvat tekemään salaisia toimia ja olemaan suorittamistaan kauheuksista hiljaa.
Näin voisi ajatella, koska Ylen uutisen mukaan Kokkolan kesätyöntekijäinfossa kerrottiin, etteivät duunarit saa kertoa työstään sosiaalisessa mediassa mitään. Myös paikannuspalvelut pitää laittaa pois päältä puhelimista.
Kokkolan kaupungin viestintäpäällikkö Virpi Viertola – jota ei löydy ainakaan omalla nimellään Twitteristä ja jonka Facebook-profiili on täysin yksityinen – mielestä työhön liittyvistä asioista on puhuttava työtovereiden kesken, ei julkisesti. GPS-kieltoa Viertola perustelee henkilöturvallisuudella.
Henkilökohtaisia päivityksiä ei katsota hyvällä.
”Harva tekee työtä yksin, vaan päivitys voi koskea ja jopa leimata isoakin joukkoa”, Viertola totesi Ylelle.