Raunioista nousee ruusu
Mitä jos vanhoja talousrakenteita ei suojeltaisikaan? Jos vain annettaisiin mennä?
Tiedän. Ollaan kaikki ihan tukossa tästä talouspaasaamisesta. Kaikkia harmittaa ja negatiivinen energia passivoi. Mutta vielä kerran. Yksi ajatus täältä kansantaloustieteen amatööriosastolta, jos jaksatte.
Viime aikoina on puhuttu teollisuuden työn hinnasta. On jankattu, kuinka duunari maksaa liikaa, jotta voisimme säilyttää työpaikat aloilla, joiden yritysten liikevaihto laskee. Pitäisi kiristää. Köyhentää työväkeä, ettei ketään sattuisi liikaa.
Mitä jos vain annettaisiin mennä? Mitä jos ei tehtäisikään mitään vanhojen rakenteiden suojelemiseksi, vaan annettaisiin luovan tuhon tai muodikkaammin disruption kaataa muutama uudistumiskyvytön jätti? Jos ei hidastettaisi kehitystä neuvottelemalla miinusmerkkisiä palkkaratkaisuja vaan annettaisiin korporaatioiden selvitä markkinatalouden ehdoilla? Jos hyväksyisimme, että isot firmamme pitäisivät töissä vain ne tyypit, joita ilman ne eivät mitenkään pärjää? Niinhän ne tekevät joka tapauksessa, tästä neuvottelunäytelmästä huolimatta.
En jaksa itkeä matalan jalostusasteen teollisuuden puolesta ilmastoidussa länsiautossani. Haluan toki, että rakennemuutoksessa häviävistä pidetään huolta ja siksi olen vankkumaton hyvinvointivaltion kannattaja ja toivon että kansalaispalkasta tulisi totta jo tänään.
Suomi on kallis maa, jossa kannattaa tehdä vain kunnolla tuottavia asioita. Siksi pitäisi olla rohkea ja pakottaa yritykset investoimaan tulevaisuuteen ennätysosinkojen jakelun sijaan.