Rahat taskuun perustulolla

Onko perustulo liikemiehelle ok, jos se helpottaa omaa rikastumista?

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

En tajua enää mistään mitään.

Kun Björn Wahlroos kertoi tiistaina kannattavansa perustuloa, moni oikeistolainen tuttavani innostui. Suomen Liikemiesyhdistyksen 120-vuotisjuhlassa puhunut Wahlroos perusteli kansalaispalkan ovelalla tavalla: koska tulevaisuudessa työntekijät eivät pärjää pikkuruisilla tuloillaan, heitä on autettava perustulolla. Yritykset kun eivät enää voi maksaa kunnon palkkaa.

Mitä ihmettä? Kun tätä ennen on huudettu, ettei meillä ole varaa hyvinvointivaltioon eikä nykyisen kaltaiseen sosiaaliturvaan, millä kumman logiikalla nyt olisi varaa maksaa ihmisille automaattista palkanlisää, kun työntekijöiden tuottamat verotulot romahtaisivat? Ei kai ole niin, että sosiaaliturvaa kannatetaan vain, jos se hyödyttää omaa rikastumista?

Mistä raha perustuloon saataisiin?

En keksi mitään muuta tulonlähdettä kuin yritysverotus. Yhteisöveroprosenttia, eli veroa, jonka yritykset maksavat voitostaan, on laskettu tällä vuosikymmenellä kuudella prosentilla prosenttiyksiköllä 20 prosenttiin. Nyt vero on eurooppalaisittain katsoen erittäin alhainen.