Piinaindeksi FTW!
Opin seminaarissa uuden termin. "Piinaindeksi". Kun työttömyys ja inflaatio ynnätään, piirtyy surullinen viiva ja kaikki menettävät uskonsa tulevaisuuteen.
On se myönnettävä. Suomessa on lama. Ainakin henkinen lama.
Joskus nuorena ajattelin talousuutisten olevan tylsiä, nyt koen toivottomuutta ja lamaannusta, kun tv-uutisissa käyrät sojottavat alaspäin. Asiantuntijat ja etujärjestöt kertovat meille päivästä toiseen kuinka kaikki on mennyt pieleen, julkinen sektori on suuri ja tehoton, Suomen verotuskin on ihan kamala, eikä vienti vedä.
Lääkkeitä taantuman voittamiseen ei liiemmin ole. Paitsi norminpurkutalkoot. Tai yrittäjyys. Tai jotkut joustot. Yksi unelmista on euron heikkeneminen. Jeesus! Voisitko heikentää sitä euroa, niin saataisiin taas vienti vetämään ja hymy takaisin suomalaisten huulille.
”Jihuu, vaimo! Arvaa mitä! Ihania uutisia. Euro heikkeni puoli prosenttiyksikköä! Ostetaan tänään sitä parempaa kinkkua leivän päälle!”
Kyllähän tosiasioita pitää katsoa silmästä silmään. Pitää tajuta, kuinka huono tilanne on. Mutta kiukku ja ruikutus on tyhmää. Varsinkin jos se passivoi.
Pahimpia – ja lamaannuttavimpia – lausuntoja ovat talousviisaiden passiivikonditionaalit. Ne eivät aktivoi, vaan lisäävät kurjuutta. Jos sanotaan (huom. passiivi) ”työn tuottavuutta tulisi lisätä”, jokainen kuulija voi nyökytellä, mutta kukaan ei toimi. Passiivikonditionaalit ovat pahinta selvitys-/toimenpideohjelmakieltä, sillä niiden avulla vastuu siirretään muille. Kuin kuulijoille. Tai puhujille. Tai itseasiassa: niiden avulla vastuu ei lankea kenenkään. Kaikki vain nyökyttelevät naama surulukemilla, eikä mitään tapahdu.
Ruikutus on yksi rumimmista suomalaisuuden piirteistä. Nautimme piehtaroidessamme epätoivossa, lukiessamme iltapäivälehtien ”Musta päivä”-, ”Kaikki meni”-lööppejä, sillä kun kaikilla on kurjaa, ei itsenkään tarvitse tsempata.
Viime viikolla olin puhumassa yhdessä seminaarissa ja opin uuden termin. Se on ”piinaindeksi”. Eikö olekin kiva! Se on talousteoreetikoiden keksimä mittari, jolla kurjuus voidaan kuvata. Siinä lasketaan työttömyys ja inflaatio yhteen ja saadaan aikaan surullinen viiva, jonka nähdessään jokainen menettää uskonsa tulevaisuuteen.
Jatketaan samaan malliin. Katsoin jo mökiltä maakuopan, jonne voin mennä itkemään, kun sähköt katkeavat Suomesta.