Piilomainonta sallittava
Piilomainonnan hysteerinen kyttääminen vaikuttaa hyvin vanhanaikaiselta.
EDIT: Nyt nolottaa. Tein tämän kommenttikirjoituksen, koska näin tämän artikkelin jaettuna Facebookissa. Mutta Hesarin juttu on VUODELTA 2015. Anteeksi. Hämäsi juuri tuo Heikkisen ajankohtaisuus, olihan Heikkinen taas kerran käyttänyt slogania haastattelussa. Pahoittelut, jätän tämän nyt hävettämään tähän. /Sami
Kun muinoin 90-luvulla olin toimittajana Yleisradiossa, näin valtavasti vaivaa, etten mainitse firmoja tai tuotteita nimeltä. Varsinkin parikymmentä vuotta sitten piilomainonta oli vakava asia.
Ohjelmistani tuli hyvin outoja. Kun piti puhua vaikkapa Taffelin sipseistä, puhuimme yleisesti perunalastuista tai niitä valmistavasta yrityksestä, jonka nimeä ei saanut mainita.
Tänään Helsingin Sanomat kirjoittaa pitkään ja hartaasti MM-kisojen 50 kilometrin hiihdon pronssimies Matti Heikkisestä, jonka paljastetaan viljelleen BMW:n slogania medialle antamissaan haastatteluissa. Ovela karpaasi on saanut muun muassa Yleisradion ja Hesarin käyttämään juttujensa otsikoissa ”ajamisen iloa”-termiä, mikä on BMW:n mainoslause.
Kamalaa. Joku rangaistus pitää Heikkiselle keksiä. Joku iso sakko kenties?
Paitsi kun vähän enemmän miettii asiaa, on vaikea ymmärtää, mikseivät läpeensä logoilla peitetyt urheilijat saa käyttää sponsoreihinsa liittyviä läppiä haastatteluissaan? Miksi piilomainonta ylipäätään on kiellettyä?
Piilomainonnan hysteerinen kyttääminen vaikuttaa hyvin vanhanaikaiselta. Siinä touhussa näkyy kaikuja ajasta, jolloin toimittajien oli pakko vihata markkinataloutta ollakseen uskottavia. Tuotemerkkien, sloganeiden tai firmojen nimien piilottelu on paitsi tyhmää ja viestinnällisesti hankalaa, myös alentuvaa käytöstä kansalaisia kohtaan. Mitä haittaa ihmisille on, jos joku hikinen Heikkinen käyttää bemarin slogania haastattelussa?
Ihmiset eivät olet typeriä.