Olen kyllästynyt startupeihin. Sori.
Pakko myöntää. Olen kyllästynyt startup-maailmaan. Tämä on tilanne, vaikka olen vuosikausia saarnannut startupien upeudesta, kirjoittanut aiheesta kilometritolkulla ja perustanut monta startup-firmaa.
Tässä on tietysti taustalla henkilökohtainen tragedia, kun viimeisin yritykseni kaatui rahojen loppumiseen. Että lukekaa tätä kriittisesti. Olen myös puhki pöhinään.
Mutta…
Ajatelkaa, kuinka pieni hetki startupien syntymästä on
Startupeista alettiin puhua tosissaan 2010-luvun alussa, siis noin kymmenen vuotta sitten. Ajatelkaa, kuinka pieni hetki siitä on.
Startup-ilmiön vauva-aika oli idealistista ja mediassa esiintyi rusoposkisia Aalto-yliopiston nuoria, jotka osasivat ajatella isosti ja kertoivat firmojensa olevan syntymästään saakka täysin kansainvälisiä.
Vanhat bisnekset vaikuttivat jäykiltä, tylsiltä ja kuolevilta, jos niitä vertasi digitaalisiin kasvuraketteihin, joita kutsuttiin startupeiksi. Taikapölyä leijui ilmassa ja se siirtyi sieraimiin.
Vanhoista firmoista ei ollut mielestäni oikein mihinkään
Kirjoitin vuonna 2012 Elinkeinoelämän valtuuskunnalle startup-kulttuuria esittelevän pamfletin ”Hupparihörhö ja bisnesmies”, jonka ensimmäinen versio oli suorastaan leuhka. Vanhoista firmoista ei ollut mielestäni oikein mihinkään. Onneksi EVA:ssa painettiin jarrua ja kyseenalaistettiin paasaamiseni, joten lopputuloksesta tuli lähes tasapainoinen.
Kirjaseni herätti kiinnostusta ja aloin etsiä startupeja isoille firmoille kumppaneiksi, ostettavaksi tai muuhun yhteispöhinään. Homma ei johtanut yleensä paria palaveria pidemmälle, sillä firmojen kulttuurit olivat liian erilaisia: perinteisissä yrityksissä etsittiin alihankkijoita, startupeissa tavoiteltiin kapean oivalluksen tai toimialan maailmanvalloitusta, siis unelmaa.
Suuret uudistuivat, mutta startup-maailma ei niinkään
Sitten perinteisissä firmoissa tapahtui jotain. Nopeasti. Henkilöstöä jaettiin pikku tiimeihin ja otettiin käyttöön startupeista tuttuja ketterän kehityksen menetelmiä. Aikuiset osasivatkin uudistua ja digitaalisuus levisi jokaisen firman perimmäiseenkin nurkkaan. Aikamoista. Kunnon resursseilla tehtiin oikeita ja isoja juttuja.
Suuret uudistuivat, mutta startup-maailma ei niinkään. Muistan muutaman vuoden takaa, kuinka suuren metsäyhtiön johtaja huokaili kyllästyneensä diginatiiveihin, jotka tulevat opettamaan häntä verkkosivuista, koneiden internetistä tai roboteista. Yhtiöllä kun oli ollut nettisivut jo vuonna -95, IoT ja anturit osa liiketoimintaa jo kymmeniä vuosia ja ensimmäiset robotitkin käytössä 70-luvulla.
Mutta ei suomalainen startup-maailma tietenkään pysähtynyt. Se jakautui kahteen leiriin. Ensimmäinen jengi on se, joka tekee rahaa: vakavat jättisijoituksia keräävät täysin kansainväliset peli- ja muut firmat, joita kutsutaan scaleup-yrityksiksi. Nämä yritykset kasvattavat liiketoimintaa turhan visioinnin sijaan. Toinen porukka on unelmoijat, teknohipit ja ATK-maailman pellepelottomat, jotka kehittävät liian pienillä resursseilla ratkaisuja ongelmiin tai tarpeisiin, joita asiakkaat eivät tiedä heillä olevankaan.
Internetin aikuistuessa idealismin tila on kaventunut
Itse olen aina kuulunut lähinnä tuohon kakkosporukkaan. Lähtenyt naurettavan pienellä mutta innokkaalla porukalla rakentamaan palveluita, joita kukaan ei edes kuvittele tarvitsevansa. Nyt koen, että internetin aikuistuessa idealismin tila on kaventunut. On yhä vaikeampi rakentaa yllättäviä menestyksiä, ellei kerää miljoonia rahaa juuri oikeilta sijoittajilta ja saa kumppaneikseen kansanvälisiä digijättejä.
Vaikka tämä ei ole mikään ”Huppiksen testamentti” ja saatan laittaa uuden firman pystyyn piankin, huomaan aikuistuneeni. Olen jopa miettinyt, että menisin jonnekin isoon firmaan hommiin. Ne kun tuntuvat kehittyvän kovempaa vauhtia kuin startupit.