Niska ei löydy kehottamalla
”Ota itseäsi niskasta kiinni. Tee jotain!” – Onko tuttu kommentti? Itse ainakin olen siihen syyllistynyt monta kertaa ja myös kuullut noita sanoja, vaikka koko läppä on turha ja typerä.
Kukaan ei nimittäin ole koskaan ottanut itseään niskasta kiinni, kun joku on häntä siihen turhautuneena kehottanut. Kukaan, joka kokee voimattomuutta jonkin asian edessä, ei saa voimaa kärsimättömästi esitetyistä ryhdistäytymisvaatimuksista.
Silti sanomme jatkuvasti läheisillemme, kuinka heidän ”pitäisi lopettaa valittaminen ja tehdä jotain” asialle, joka heitä vaivaa. Sama urpous jatkuu myös yhteiskunnan tasolla. Rikkaat eivät ymmärrä köyhiä, eivätkä vahvat eivät jaksa heikompien valitusta.
Politiikassa ryhdistäytymisvaatimukset näkyvät esimerkiksi suhteessa työttömiin. Kansanedustajien viisastelut köyhien kurittamisesta kannustusmielessä ovat yhtä hölmöjä kuin hyvin nukkuneen virkistymisvaatimukset väsyneille.
Heikkous ärsyttää. Se haittaa suorittamista. Väsynyt, epäonnistunut tai epävarma ihmisen muistuttaa pärjääjää jatkuvasti vaanivasta vaarasta: vain pari harha-askelta, niin kuka tahansa voi ajautua sivuraiteelle. Muuttua hitaaksi. Häiriöksi.
Jos pohditaan taloudellista pärjäämistä, köyhyys on noloa. Pelkäämme, että köyhyyteen liittyvä yleinen voimattomuus ja tunkkaisuus tarttuu. Siksi on parempi pysyä kaukana luusereista. Kunhan on ensin kehottanut häviäjää ottamaan itseään niskasta kiinni.
Vaikka tämä on vain mutua, väittäisin, että viime aikojen kovien arvojen hallituspolitiikka on hävittänyt empatiaa ja tehnyt heikkojen neuvomisesta ja rankaisemisesta hyväksyttävämpää kuin ennen.
Kun näennäinen järkeily voittaa aidon välittämisen ja toisen ihmisen ymmärtämisen, kansa jakautuu ja voittajien julmuus vain lisääntyy.
Todella hanurista näin nousukaudella, kun varaa muuhunkin olisi.