Muista myös pyllistää

Yritysten arvot ovat kilttejä, liukkaita ja mitäänsanomattomia. Talouselämä ole moraalista vapaa alue. Yritykset saavat olla asioista jotain mieltä.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Olin eilen Ajankohtaisen Kakkosen A2 -illassa riitelemässä. Oli mielenkiintoinen kokemus. Keskustelimme yrittämisestä. Siinä kävi juuri kuten pelkäsin. Suurin osa ohjelmasta käytettiin valittamiseen, kuinka Suomessa on niin vaikea yrittää. Verot ovat liian kovia, työntekijöitä ei voi palkata ja sääntely tappaa. Mikään noista asioista ei ole totta. Paitsi yrittäjän mielestä, sillä olisihan se hauskaa, jos voitot jäisivät täysimääräisinä taskuun, irtisanominen olisi pelkkä nopea muodollisuus, eikä kukaan hengittäisi niskaan kysellen lupia ja viranomainenkin olisi pelkästään rahantekoon kannustava ystävä.

Kun ruikutuslaulu oli jatkunut puolisen tuntia, oli pakko sanoa jotain vastaan. Puolustin hyvinvointivaltiota ja yritin perustella, miksi Viron verotusmalli ei sovi suomalaiseen – ainakin idealtaan ihanaan – hyvinvointivaltioon. Ja saavutin tavoitteeni. Minusta tehtiin meemi. Se on ehkä parasta, mitä A2-iltaan osallistumisella voi saavuttaa.

En oikeasti halua kuulua yrittäjäjengiin, jonka mielestä Suomi saadaan nousuun vain yrittäjien velvollisuuksia karsimalla. Hyvinvointivaltion puolustus on minulle ja firmalleni yksi tärkeimmistä arvoista. Haluamme maksaa veroja.

On meillä muitakin arvoja, jotka ärsyttävät monia. Inhoamme piilotettua rakenteellista ankeutusvaltaa, jota tässä maassa riittää vanhojen miesten linnakkeissa, rakastamme Suomea olematta pätkääkään patrioottisia, tuemme – tietysti – seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja vihaamme valheellisuutta, joka näkyy esimerkiksi yritysviestinnässä.

Jos on jotain mieltä oikeasti, pyllistää aina johonkin suuntaan. Talouselämä ei ole moraalista vapaa raha-alue. Myös yritykset saavat olla asioista jotain mieltä. Ja kun on vahva mielipide, joku toinen on kanssasi eri mieltä.