Muiden rahoja tuhlaamassa

Ennen nykyistä konsulttibisnestäni olen ollut perustamassa neljää startupia. Kaikkiin niistä on kerätty pääomaa ulkopuolisilta sijoittajilta ja kaikki rahat on tuhlattu, eikä kukaan minuun uskonut ole saanut rahojaan takaisin.

Jos eläisimme vanhassa maailmassa, olisin menettänyt maineeni, pahimmassa tapauksessa sormeni. Nykymaailmassa olen vain oppinut virheistäni, eikä kukaan ole minulle suuttunut.

Monen sijoittajan kanssa ollaan yhä kavereita ja jotkut ovat jopa kertoneet halukkuudestaan rahoittaa seuraavia yrityksiäni, jos niitä vielä joskus perustan.

Miten tämä on mahdollista? Miksi en tunne syyllisyyttä epäonnistumisistani? Kuinka minulle ei ole kertynyt vihamiehiä?

Selitys on yksinkertainen: Kaikki firmoihini sijoittaneet ovat tajunneet, että on todennäköisempää, ettei voittoa tule. Jokainen sijoittaja on ollut valmis häviämään rahansa. Liikeidea tai tuote on kuitenkin ollut niin innostava, että suuriin voittoihin on ollut mahdollisuus. Joka ei siis ole toteutunut.

On yksi juttu, joka pitää muistaa, kun muiden rahoilla yrittää osua jackpottiin: Pitää olla rehellinen. Kun saa sitä massia tilin pullolleen, on oikeasti uskottava, että jokainen sijoittaja, sinuun uskonut ihminen tai firma, saa rahansa moninkertaisena takaisin. On näytettävä, että tekee kaikkensa, jotta bisnes kasvaa tähtitieteelliseksi. Luottamus on lunastettava päivittäin, koska heti kun pelaa muiden rahoilla, firma ei enää ole oma. Silloin on sijoittajilla töissä.

Se riittää. Että antaa kaikkensa. Varmuutta ei voi luvata, koska silloin emme puhuisi riskisijoittajista. Vaan rahanlainaajista. Se on ihan eri bisnes se. Lainarahalla ei startupeja rakenneta, koska perustajan henkilökohtainen riski on siinä liian suuri.