Monopolien puolustus
Posti- ja junahommat ovat kömpelöä ja huonoa liiketoimintaa, mutta tarpeellisia yhteiskunnalle. Niitä ei voi mitata pelkästään bisneksen mittareilla.
Muistatteko vielä, kun posteljooni oli se kiva tyyppi, jonka kaikki tunsivat ja joka toi kirjeet ja paketit ajallaan? Muistatteko, kun junalla kannatti matkustaa?
Itseänikin hirvittää myöntää, mutta minulla on ikävä vanhan ajan valtiollisia monopoleja, Posti- ja telelaitosta ja Valtionrautateitä. Näihin instituutioihin saattoi luottaa, ne hoitivat tehtävänsä huolellisesti ja hyvin. Kuljettivat postia ja siirsivät kansalaisia dieselvetureilla paikasta toiseen.
Sitten iski yhtiöittämisbuumi ja yritettiin sovittaa markkinataloutta ja julkista palvelua yhteen. Kaikesta tuli sotkua. Bisnestä ymmärtämättömät virkamiehet pakotettiin uuteen rooliin ja tulostavoitteet alkoivat määrätä palvelu- ja hintatasoa. Kaikille tuli paha olla.
Miksi peruspalvelut kuten postiliikenne tai ihmisten liikuttaminen ympäristöystävällisillä rautateillä piti avata kilpailulle? Yhteiskunnan toimivuuden ja kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun yhdistäminen koviin bisnesmittareihin on vaikea homma.
En tietenkään nyt vaadi monopoleja. En halua, etteivät yksityiset kuriirifirmat joutuisivat lopettamaan toimintansa. Vaikka ne ovatkin pääosin onnetonta kuraa. Olen myös innoissani Uberin suunnitelmista joukkoistaa pakettijakelu. Myös Onnibussi on mahtava lisä linja-autoliikenteen tarjontaan.