Miltä keski-ikäistyminen tuntuu

Olen 48-vuotias mies. Yllätyn päivittäin, kuinka olen näin vanha. Unohdan olevani ukko. Olemmehan kaikki niitä tyyppejä lukion pihalta, kasvoillamme epävarman utelias katse ja kurkussa kutkutus tulevasta. Toiset vain peittävät sisäisen lukiolaisensa paremmin.

Keski-ikäistymisen kauhein haaste on, että koko ajan tekee mieli spleinata

Keski-ikäistymisen kauhein haaste on, että koko ajan tekee mieli spleinata. Aivoihin kertyy turruttavaa tahnaa, joka saa luulemaan että tietää. Samalla väsyttää niin, että tekee mieli sanoa, miten asiat oikeasti ovat. Tekee mieli keskeyttää nuorten typerä jahkailu ja ideoiden turha testailu.

Tahmaa vastaan on taisteltava. On pidettävä mieli nuorena ja notkeana. Se on hävityksi tuomittu taistelu, jonka vastustaja kasvattaa voimiaan joka vuosi.

Moni meistä taistelee tahmaa vastaan urheilemalla. Itsekin jumppaan, hakkaan säkkiä, yritän kiipeillä kallioilla ja teen muuta turvallisen hurjaa.  Harrastin kamppailulajejakin muutama vuosi sitten. Ostin pari vuotta sitten jopa OneWheel-sähköskeitin, jota oikeat skeittarit katsovat olkiaan kohauttaen, vaikka luulin saavani rispektiä. Kun vedän lipat, kroppaa kolottaa viikkoja, kun parikymppisenä luu meni illalla poikki, mutta aamulla ei onnettomuutta muistanutkaan suihkun jälkeen.