Miksei kirjastoista saa äänikirjoja?
Tänä aamuna Helsingin kaupunginkirjaston verkkopalvelussa oli tarjolla seitsemän suomenkielistä äänikirjaa lainattavana eli vapaana. Kun ihmettelin Facebookissa, miksei äänikirjoja tarjota enemmän, moni kommentoi, että ”Ne maksavat. Ei kai tarjonta voi olla rajaton”. Seitsemästä on matkaa rajattomuuteen.
Digitaalisten kirjatuotteiden myynti on kasvanut valtavasti viime vuosina. Äänikirjapalvelujen käyttäjämäärät kasvavat yli sadan prosentin vuosivauhdilla ja esimerkiksi Bonnier-kustantamon digituotteiden myynti nousee 85 prosentilla vuodessa.
Muutos on jo tapahtunut.
”Meillä on useampi nouseva dekkaristi, joilla on jo enemmän sähkö- ja äänikirjamyyntiä kuin painettujen kirjojen myyntiä”, myyntipäällikkö Noora Al-Ani Otavalta sanoo Helsingin Sanomille.
Itsekin taivuin kuuntelemaan äänikirjoja vasta tänä vuonna, digitaalista lukulaitetta olen käyttänyt jo vuosia. Pitkään ajattelin, että lukeminen – joko paperilta tai näytöltä – on aidoin ja ainut oikea tapa nauttia kirjoista, mutta kun aloin kuunnella, työmatkani muuttuivat sivistäviksi nautinnoiksi. Ei ole väliä, millä tavalla tai missä formaatissa uusia ajatuksia aivoihinsa ajaa, jos vaihtoehtona on, ettei opi tai avarra maailmankuvaansa ollenkaan.
Äänikirjojen määrä pitäisi tuhatkertaistaa kirjastoissa ja heti
Äänikirjojen määrä pitäisi tuhatkertaistaa kirjastoissa ja heti. Muuten kirjastolaitos menettää merkitystään ja kaupalliset toimijat voittavat.
Kirjaston päätehtävä on sivistää kansalaisia. Sen tehtävä ei ole varastoida paperiniteitä tai esitellä haisevia hyllyjä. Kirjaston päätehtävä ei ole myöskään vuokrata petankkiväleitä tai tarjota ryhmätyötiloja. Kansalaisten kohtaamispaikkana kirjasto on kiva, mutta ei se tärkein syy kirjastolaitoksen olemassaololle ole.
Digitaalisuuden peruslupaus on, että bittien monistus tai varastointi ei maksa käytännössä mitään. Kun paino- ja varastointikulut katoavat, lopputuotteiden hinta laskee, vaikka kirjailijalle ja kustantajalle voidaan maksaa sama summa kuin ennenkin. Digitaalisuus myös säästää luontoa: paperinkulutus vähenee kuten myös turha ralli suuren maan kirjastojen välillä, kun tilattuja niteitä kaahataan paikkakunnalta toiselle.
Moni ei jaksa lukea. Mutta jaksaisi kuunnella.
Erityisesti äänikirjat ovat sivistystyössä demokraattisia. Vaikka se älykköjä harmittaakin, moni ei jaksa lukea. Kun tekstin tavaamiseen ei ole totuttu, kirjaa ei oteta käteen. Mutta kuuntelu on helppoa, sen osaavat kaikki. Näin kirjaston perustehtävä kansalaisten sivistämisessä toteutuu mahdollisimman tasa-arvoisesti.
Entäs se rahapuoli sitten? Digitaalisuus tarjoaa tähänkin helppoja ratkaisuja. Lainausmääriin voidaan tehdä käyttäjäkohtaisia kuukausirajoituksia, kuten jo nytkin tapahtuu, kirjailijoille ja kustantajille voidaan maksaa korvauksia todellisen lukijamäärän mukaan, suurkäyttäjille voidaan lanseerata kuukausimaksut, ”myöhästymismaksuja” voidaan tilittää suoraan tekijöille ja niin edelleen ja niin edelleen.
Seitsemän. Niitä äänikirjoja oli lainattavissa seitsemän.