#metoo-aktivistit riehuvat Ateneumissa – kansalliskokoelma uhattuna!

Ahdistelijoiden ahdistelu on mennyt liian pitkälle. Nyt kärsii jo Väinämöinenkin. Ja taide! Ja Suomi! Tähän on saatava stoppi.

Ennen oli kaikki hyvin, mutta sitten tuli #metoo, joka meni liian pitkälle. Mutta onneksi meillä on mediassa tolkun toimittajia, jotka ovat nousseet vastustamaan seksuaalisen ahdistelun liiallista vastustamista.

Viimeisin esimerkki on uutisointi Akseli Gallen-Kallelan maalaamaan Aino-taulun ympärillä. Ensin Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson kirjoitti ajassa resonoivan blogiesseen museonsa sivuille, joissa hän kertoi, että ”aika ajoin minulle esitetään kysymys, miksi Akseli Gallen-Kallelan maalaama Aino-taru (1891) ”saa” olla Ateneumin seinällä”. Pettersson vakuutti pysyvänsä tiukkana. Kansan rakastamaa taulua ei tiputeta kansalliskokoelmasta, vaikka joku oli joskus kysynyt, että pitäisikö.

Sitten homma lähti ns. vanttuusta. Ensin Iltalehti otsikoi ”Ateneum tyrmää Me Too -kampanjan vaatimukset: ”Suhteellisuudentaju on säilytettävä””. Mitkä helvetin Me Too -kampanjan vaatimukset, t0imittaja Anne Leinonen? Hei, hävetkää #metoo-kampanjalaiset! Taiteenkin haluatte tuhota!

Eilen jo Hesarikin revitteli, toimittaja Mari Koppisen äänellä: ”Ateneumia vaaditaan poistamaan taulu, jossa Väinämöinen “törkeästi ahdistelee” Ainoa – museonjohtaja ei aio antaa periksi””. Häh? Mitä täällä tapahtuu? Miksi sivistyneimmätkin mediatkin haluavat rakentaa kuvaa tiukkapipoisesta #metoo-tosikkolaumasta, jonka päätehtävä ja elämän tarkoitus on mennä liian pitkälle kukkahattuilussa? Ei näitä hahmoja ole olemassa kuin korkeintaan kourallinen. Tuskin sitäkään.

Puhe #metoo-kampanjasta alkaa muistuttaa rasismin hyssyttelyä. Lähes jokainen muukalaisvihamielinen lause kun alkaa sanoilla: ”En ole rasisti, mutta…” ja nyt todetaan: ”#metoo-kampanja on tärkeä ja hienolla asialla, mutta…”.

Tehdään se nyt vielä selväksi: #metoo-kampanjalla ei ole mitään tekemistä taiteen sensuroinnin kanssa.