Matti, sopivasti tylsä

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Jokunen kaveri on harmitellut somessa, että hallitukseen valittiin yllättävän helposti eronneen Katri Kulmunin tilalle Matti Vanhanen. Että nyt setämies pilaa modernin meiningin. Itse en jaksa asiaa surra. On aivan sama, millainen imago hallituksella on, kun ollaan näin kusessa.

Matti Vanhasen poliittisen uran ajalta löytyy kaikenlaisia suhmurointeja. Eniten Vanhasen henkilöhistoriassa itseäni riipii kaikki oikeusasteet läpikäynyt taistelu Susan Ruususta vastaan,  koska tavallinen nainen oli kirjoittanut kirjan suhteestaan Vanhaseen. Keissi vaikutti periaatteelliselta ja epäreilulta jankkaamiselta, jossa kaikki suhteellisuudentaju menetettiin jääräpäisyyden ja möksöttämisen takia. Tuli kustantajalle tonnin lasku henkisistä kärsimyksistä, pienet sakot ja kaikille paha mieli.

Mitä mistään muusta kuin siitä, että Vanhasella on kokemusta

Mutta mitä niistä. Mitä mistään muusta kuin siitä, että Vanhasella on kokemusta jopa pääministerin hommista, ja miehen jääräpäisyys näkyy ilmeisesti myös vimmaisena asioihin perehtymisenä. Uusi valtiovarainministeri on siis sopivasti tylsä ja hikari. Sukupuolella ei ole mitään väliä, kun neuvotellaan koronakriisiin liittyvistä miljardipaketeista.

Ymmärrän toki myös Vanhasta kritisoivia hipstereitä. On  aivan hirveää, että nyt hallituksen instakuviin tulee kummittelemaan nelimetrinen pitkänaamainen photobombaaja. Just kun oli nätti meno.