Lopettakaa maakuntalehtien tekohengittäminen
Yle-työryhmän päätös sulkea paikallistoimitusten etusivut on totaalisen tyhmä.
No sehän meni hyvin huonosti. Kun eduskunnasta kerättiin sekalainen, iäkäs ja mahdollisimman huonosti media-alaa tunteva ryhmä pohtimaan Yleisradion tulevaisuutta, jälki oli sen mukaista.
Ehdotukseen tai siis määräykseen sisältyy pari ihan hyvää kohtaa: Yle-vero säilyy, vaikka vähän säästellään. Ostoja riippumattomilta tuottajilta lisätään.
Mutta sitten se todellisuuden kieltäminen alkaa. Kun aiemmin Yle-laissa sanottiin selkeästi, että Ylen tehtävä on tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta, nyt persut tekivät kohdasta semanttisen sotkun: ”Ylen tehtävänä on tukea suomalaisen kulttuuriperimän vaalimista, suvaitsevuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta” – siis häh?
Kaikkein hirvittävin määräys iskee Ylen paikallistoimituksiin. Ne palautetaan 90-luvun alkuun, aikaan jolloin internet ei ollut vielä tullut pilaamaan kaikkea.
Paikallistoimitukset pakotetaan sulkemaan paikalliset etusivunsa. Työryhmän puheenjohtaja Arto Satosen mukaan ”siten mahdollistetaan maakuntalehtien paremmat edellytykset pärjätä päivittäisessä uutiskilpailussa” – Siis häh?
Päätös on täysin nykyajalle vieras ja totaalisen tyhmä.
Tapasin pari viikkoa sitten media-alan vaikuttajan, joka näytti luottamuksellista ennustetta, jossa paperilehtien mainosmyynti on tippunut nollaan kahden vuoden kuluttua. Paperille painettu sana ei tuota kohta yhtään mitään. Koska muutos on niin raju, mediatalot sanovat väkeään irti kiihtyvällä vauhdilla.
Uusia painokoneitakin pitäisi ostaa hajoavien tilalle. Kukaan ei kuitenkaan tiedä miksi.
Samaan aikaan kerätään adresseja, joissa yritetään estää päivittäin ilmestyvien paikallislehtien muuttuminen viikkolehdiksi. Muutoksen vastustajilla ei ole pienintäkään hajua lehtitalojen bisnestodellisuudesta.
Toukokuussa Yle uutisoi, kuinka mummon kuolema voi viedä lehdeltä monta tilausta. Vanhukset kun tilaavat paikallislehtiä myös lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Go figure.
Myös toimittajien porukoissa kiukutellaan. Moni vanhan polven journalisti inhoaa uutta internet-aikaa. Perinteistä osaamista ei enää arvosteta, juttuja pitää tuottaa liian nopeasti ja verkon melu tuntuu vieraalta. Facebook on täynnä roskaa, Snapchat ja Periscope toisesta ulottuvuudesta, tubetukset teinien sisällötöntä hölinää.
Median myllerrystä ei voi kuitenkaan estää tai edes hidastaa. Yhä useampi nauttii uutiset, artikkelit ja muun mediasisällön digitaalisesti. Eikä tämä trendi pysähdy. Vai milloin olet kuullut ihmisestä, joka on palannut paperilehden ääreen?
Aina voi tietysti myös syytellä. Sanoa, että tilaajat ovat tyhmiä. Se vasta viisasta onkin.
Internet ei ole iskenyt mihinkään alaan niin pahasti kuin mediaan. Kun tapaan digitaalisen alan tuttujani, jotka tekevät hommia vanhan median firmoille, jokainen näyttää nololta. Oli kyse sitten tv-kanavan nettipalveluita tekevästä suunnittelijasta tai lehtitalon digivalhosta, kaikki tajuavat käyvänsä toivotonta taistelua köntyksen osana.
Mutta kuoleeko journalismi? Ei tietenkään. Se siirtyy ketterimmille firmoille. Hyvä esimerkki on vuodesta 2013 tutkivia nettiartikkeleita julkaissut Long Play. Kun turhat väliportaat karsitaan ja suurin osa tuotoista jaetaan toimittajille, bisneksestä tulee kannattavaa. Jopa Suomessa.
Mitä paperikoneille sitten käy? Ehkä ne alkavat printata paperin sijasta aurinkopaneelitapettia, kuten Helsingin Sanomien datajournalismipäällikkö Esa Mäkinen ennusti romaanissaan Totuuskuutio.