Leipää ja sirkushuveja

Uusi alkoholilaki paljasti kaupunkiaktivistien suomikuvan. Suomalaiset ovat juntteja. Ja hallitus täynnä demoneita.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saatiin sitten uusi alkoholilaki. Hallitus onnistui tekemään ravintoloissa ja festareilla viihtymisestä helpompaa. Festivaaleilta katoavat karsinat, baarit voivat olla auki neljään, kaupoista saa vahvempaa ja parempaa olutta ja muutenkin siirrytään sivistyneempään juomakulttuuriin.

Luulisi, että holhouksen höllennys olisi kiva juttu, varsinkin tiedostavien kaupunkilaisten mielestä. Niin luulisi. Silti suututtiin.

Välittömästi hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen alkoi internetissä levitä kuva, jossa on juhliva suomikansa heiluttaa lippuja ja tekstinä on ”Leikattiin pienituloisilta, koulutuksesta, luonnonsuojelusta… mut hei, saatiin kaljaa!” Saatetekstinä oli: Leipää ja sirkushuveja.

Koska monen tuttavani päätehtävä tuntuu olevan hallituksen jatkuva demonisointi, myös oma uutisvirtani meni tukkoon tästä ”oivalluksesta”.

Mikä siinä sitten harmitti? Ensinnäkin kyseisen meemin väsääjän (ja jakajan) käsitys kansasta on harvinaisen elitistinen ja tympeä. Kansa nähdään tyhmänä karjalaumana, jota voi johtaa harhaan antamalla sille viinaa. Jakamalla meemin osoittaa, ettei ole puijattavissa kuten juntit. Että on viisaampi kuin lippua heiluttava persulauma.