Leijonat ja pottu
Uusissa potuissa ja Suomen jääkiekkomaajoukkueessa on paljon samaa. Molemmat ovat kausituotteita ja molempia rakastan täydellä vilpittömyydellä.
Uusien perunoiden kausi alkaa touko-kesäkuussa ruotsalaisilla, melko vetisillä varhaisperunoilla. Vaikka nämä Etelä-Ruotsin tuliaiset ovat keskiyön auringossa kypsyneisiin tosipottuihin verrattuna laimeita kopioita, pelkkä ujo lupaus tulevasta, ovat ne kuitenkin uusia perunoita. Vähän kuin Euro Hockey Tourin Karjala-turnaus, jossa testaillaan pelaajia, peli on löysää, eikä voittamisen pakkoa ole. Mutta pojilla on kuitenkin leijonapaidat päällä.
Sitten alkavat kunnon pelit. MM-kisojen alkusarja vertautuu ensimmäisiin melko kalliisiin kotimaisiin Timoihin, joita mussutetaan, kun muutakaan ei ole. Eikä ilmankaan voisi olla. En ole missannut yhtään leijonamatsia vuosiin. Eikä lautasellani ole koskaan vanhaa perunaa, jos on uutta tarjolla.
Kunnes koittavat pudotuspelit. Aijjai.
Siiklit, nuo pottujen Mikko Koivut tai Lasse Kukkoset
Siiklit, nuo pottujen Mikko Koivut tai Lasse Kukkoset, pitävät huolta kivikovasta perustasosta lautasilla, mutta loistoa kentälle tuovat Annabellat ja viimeisenä kiinnitetyt puikulat. Nuorta polvea edustaa pottujen Patrik Laine, Frex, suomalainen ihmeperuna, josta on kohistu noin vuoden ajan.
Kun huippu on saavutettu hienolla draaman kaarella, kausi on ohi. On kylläinen ja kiitollinen olo ja taas saa odottaa seuraavaa hekumaa.
Leijonat, kesä, potut. Suomalaisten kausi-ilot. Tänä vuonna yksi puuttui. Hirveä ikävä. Onneksi on pottuja. Kivaa kesää!