Kukaan ei tarjoa vanhusten hoitajille ostereita

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskiviikkona Helsingin keskustaan avattiin tukholmalaistaustainen Epicenter, eliitti-startupeille eli ”scale upeille” tarkoitettu co-working -tila eli paikka, jossa saa pöhistä niin, että silmät pullahtavat päästä.

Epicenteriin otetaan vuokralaiseksi vain kutsulla ja pääsyvaatimuksena on, ettei firma ole pelkkä kalvoille piirretty unelma, vaan liikevaihtoa löytyy ja kasvu on kovaa. Silti innovaatiotalossa on rento meininki. Koska yrittäjyydellä voidaan todellakin muuttaa maailmaa ja kaikki on mahdollista jos on riittävästi älliä, oikeat kontaktit ja järjetön tsägä.

Kun nautiskelen muiden menestyjien kanssa ostereita Helsingin Mikonkadulla, alan miettiä tätä nopeasti esiin ryöminyttä uuseliittiä, joka näitä innovaatiotaloja asuttaa. Niin paljon meille annetaan ja niin paljon meitä hellitään kaiken maailman ilmaisen viinin tapahtumilla ja ohjatuilla päiväunilla, kun valtiot, kaupungit ja liike-elämä unelmoivat uusista Supercelleistä, jotka pelastavat jättivoitoillaan kansantalouden.

Kun nautiskelen muiden menestyjien kanssa ostereita Helsingin Mikonkadulla, alan miettiä tätä nopeasti esiin ryöminyttä uuseliittiä

Avajaisten alussa konseptin isä Ola Ahlvarsson pitää innostuspuheen ja mainitsee ohimennen olevansa myös kick boxingin maailmanmestari. Well, of course. Ja toteaa, ettei Epicenterissä siedetä kusipäitä. Nostan melkein kytkintä.

Ison pomon jälkeen lavalle astelee ”the most connected man in the world” Chris Dancy joka pitää kiinnostavan puheen itsensä mittaamisesta. Siis todella hysteerisesta monitoroinnista, jossa tallennetaan päivittäin satoja asioita itsestä ja pyritään optimoimaan omaa olemista niin, että mikään ei enää tunnu luonnolliselta. Dancy kertoo nousseensa himoitulle TED-innovaatiopuhelavalle ja että hänestä on puhuttu neljässä ”TED talkissa”. Googlaamalla selviää, että kyse on TEDx-puheista, jotka pidetään toki kuuluisien TED-puheiden formaatilla ja säännöillä, mutta joita kuka tahansa saa järjestää.

Ohjelma huipentuu siruttamiseen

Ohjelma huipentuu siruttamiseen,  jossa lavalle jonottaa porukkaa asentamaan ihonsa alle RFID-sirun, joka on jo tuhansilla ruotsalaisilla. Coolin ja hurjan näköisen ”body modification artistin” käteen kaivama metallinpala sisältää henkilötiedot, joten sillä pystyy maksamaan matkansa Tukholman julkisessa liikenteessa tai avata ovia.

Epicenter ei ole ensimmäinen luovan uuseliitin lellimistila. Kolmisen vuotta sitten avattu Mothership of Work toimii jo kahdessa osoitteessa Helsingissä ja avasi juuri ovensa Tampereella. Piirun verran poshimpi Sofia Future Farm on design-huonekaluilla täytetty palatsi Senaatintorin kupeessa, jossa tällaiselle tavalliselle juntille tulee ruma olo. Future Farmin erikoisuuksiin kuuluu muun muassa ohjatut päiväunet, koska ”pysähtymisestä on tullut meille niin vaikeaa, että siihen tarvitaan apua”, kuten Ylen artikkelissa todetaan. Mikroaaltouunit on Sofiassa kielletty, löytyyhän alakerrasta viinibaari ja pari ihanaa ravintolaa.

Mikä tässä sitten harmittaa? Eikö mikään riitä? Ehkä kyse on juuri siitä, ettei mikään tunnu riittävän.

Pitääkö töissä olla näin kivaa?

Kirjoitan tätä huonon omantunnon vuodatustani Tallinnan ykköshotellissa aamupäivällä, kun moni on ollut jo tuntitolkulla oikeissa töissä. Olen täällä lepäilemässä ennen ensi viikon Slush-konferenssia, jossa suurin huoleni on, miten jaksan juosta ilmaisen viinan tapahtumissa koko viikon. Teknologiaeliitin superviikolla kun järjestetään satoja sivutapahtumia, joista osassa on kymmenien ellei satojen tuhansien budjetti.

Pitääkö töissä olla näin kivaa? Onko se oikea ongelma, jos on siksi kiire, että kaikkea on liikaa, on liian haluttu eikä vain osaa sanoa ei?

Kukaan ei tarjoa vanhusten hoitajille ostereita.