Jos Chempolis olisi startup...

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

…se olisi kuopattu jo 90-luvulla. Koska homma ei selkeästi ole ottanut tulta alleen.

Startup-asiantuntijana on vaikea ymmärtää, kuinka yhtiö voi toimia 20 vuotta tappiollisesti, lähinnä pelkkien pääomasijoitusten, valtion tukien ja lainojen avulla.

Startup-yrittämiseen kuuluu, että alkuvaiheessa tehdään roimasti tappiota ja poltetaan sijoittajien rahaa, kun bisnestä etsitään ja sen jälkeen skaalataan. Tämä on malli, jolla voi onnistua satumaisesti. Tai epäonnistua, mikä on aina todennäköisempää.

Epäonnistuminen ei ole väärin, eikä sitä edes pidä hävetä. Jos on panostanut kaikkensa potentiaaliseen voittajaan, ei sijoittajillakaan ole syytä suuttua. Tiedän tämän henkilökohtaisesta kokemuksesta, olen nimittäin polttanut paljon muiden rahoja bisneksissäni, jotka aloitin samana vuonna kun Chempolis perustettiin, eli vuonna 1997. Aikana jolloin internet oli uusi ja outo juttu, ensimmäinen teknologiakupla oli vasta paisumassa, eikä edes Sinkkuelämää-sarjaa tullut vielä televisiosta.

Chempolista meikäläisen säädöt, sijoitus- ja avustusmäärien lisäksi, erottaa se, että nyt minulla on seitsemäs firma menossa, kun Chempolis jatkaa jääräpäisesti selittämistä, että kyllä tämä tästä vielä lähtee.

Yleensä startupin rahanpolttovaihe kestää korkeintaan pari vuotta, mutta sen jälkeen on näytettävä ”tractionia” eli menestystä ja oikeita tuloksia, jotka vähintään lupaavat maailmanvalloituksen alkaneen.

Chempolis on – lehtitietojen mukaan – pysynyt pystyssä lähinnä yritystukien ja uskomattoman pitkämielisten sijoittajien avulla. Kunnes valtionyhtiö Fortum yhdessä finanssitalo Taalerin kanssa pelasti firman – taas kerran – konkurssilta.

Startup-yrittäjiltä vaaditaan erityistä rohkeutta myöntää epäonnistumisensa. Voin kertoa, että se harmittaa lujasti joka kerta.

Ymmärrän toki, että prosessiteollisuudessa hommia tehdään eri tahdilla kuin vaikkapa internet-teknologiassa. Mutta kaksikymmentä vuotta? C’moon! Onko jääräpäisyydellä mitään rajaa?

Missä vaiheessa sinnikkyys muuttuu vanhan ajan yrittäjämeiningiksi, jossa motiivi yrityksen toiminnan jatkamiseen löytyy pääasiassa kyvyttömyydestä kohdata häpeää ja myöntää: ei toiminut?

Ja vielä PS: Toivon tietysti, että kauppa Intiaan toteutuu. Tuohan se Suomeen verotuloja, vienti kasvaa ja sotkuiselle tarinalle saadaan edes jollain tavalla positiivinen loppu tai välähdys iloa. Mutta on kysyttävä: Kuinka Juha Sipilä ei muistanut puhuneensa Intian pääministerin kanssa yhtiöstä, jolle oli lainannut 750 tuhatta euroa? Onko Sipilä niin rikas? Ja kuinka paljon tärkeiltä tahoilta otetut lainat ovat vaikeuttaneet myöntämistä, ettei homma toimi?