Holhousyhteiskunnan puolustus

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

EDIT: Toisaalta THL:n mukaan tilastoitu alkoholinkulutus väheni 0,1 % henkeä kohti vuonna 2018, joten suoraa yhteyttä kuolemien ja alkoholilain välille ei välttämättä voi vetää.

Vuosia oikeistolaiset piirit ovat luukuttaneet vapauden puolesta #byroslavia:a ja #holhousyhteiskunta:a vastaan. Sipilän hallituksen yksi kärkihankkeista oli ”norminpurkutalkoot”, joiden pointti oli vähentää turhaa sääntelyä, jotta firmat voivat tehdä paremmin bisnestä ja näin Suomi lähtee nousuun.

Hyviä ajatuksia. Ei kai kukaan järkevä ihminen halua turhia säännöksiä, jotka vaikeuttavat kansalaisten elämää ja tekevät yritysten toiminnasta hankalaa.

Mutta…

Yksi näkyvimmistä lakimuutoksista liittyen sääntelyn vähentämiseen oli vuoden 2018 keväällä voimaan tullut laki, jolla vahvat oluet, siiderit ja lonkerot saatiin ruokakauppoihin. Lain tultua voimaan liberaalit holhouksenvastustajat riemuitsivat, kun ensimmäisten tilastojen perusteella kansa ei vetänytkään itseään aiempaa enempää känniin.