Hämmästyttäviä liikenneänkyröitä

Hyvän aiheen tunnistaa siitä, että joutuu miettimään, saako siitä kirjoittaa. Suomessa näitä ovat liikenneasiat ja niihin liittyvät kartellit ja monopolit.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Näin bloggaajana ja kolumnistina sitä tökkii joka viikko suuntaan jos toiseen, eikä yleensä kukaan älähdä. Mutta kun älähtää, tulee reaktio yleensä yllätyksenä.

Kirjoitin maanantaina lyhyen tekstin nimellä ”Miksi taksin pitää olla Mersu?” Ja PAM! sain valtavasti vihaista palautetta varsinkin taksikuskeilta. Aivan puun takaa.

Moni tuttavani totesi luettuaan tekstini, että minun tulisi olla varovainen. Että he eivät uskaltaisi nousta takseja vastaan. Hetkinen… Siis onko tässä maassa ammattiryhmä, jota ei saa kritisoida? Onko minun nyt pelättävä jotain suhareiden kostoa? Toivottavasti näin ei ole.

Hyvän aiheen tunnistaa siitä, että joutuu miettimään, saako siitä kirjoittaa. Yleensä silloin juuri pitää aiheeseen tarttua kunnolla. Suomessa tällaisia aiheita ovat näköjään liikenneasiat ja niihin liittyvät kartellit ja monopolit.

Jatkan siis liikennepolitiikan tökkimistä. Ensi tiistaina 4.2. klo 13 ruoditaan Radio Helsingissä juontamassani Hupparihörhön Rahaohjelmassa julkista liikennettä. Paikalle on lupautunut jo Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki ja Onnibus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Möttö. Ohjelmaa voi kuunnella joka puolella Suomea joko internet-streamina tai jälkikäteen podcastina, jos ei satu asumaan kuuluvuusalueella.