Ennustus: Facebook nousee notkahduksestaan

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Muistatteko vielä, kun porukka kertoi jättävänsä tylsäksi muuttuneen Facebookin? Varsinkin yksityisyyspaljastusten yhteydessä puhuttiin ”joukkopaosta” Facebookista?

Joukkopako vaikutti olevan totta, ainakin vielä alkuvuodesta 2019, minkä todisti esimerkiksi Harto Pönkän ansiokkaasti eri lähteistä koostamat tilastot, joista viimeisimmässä, viime kesänä julkaistussa setissä kerrotaan lähes neljännesmiljoonan suomalaisen häippäisseen fesestän alkuvuoden aikana. Ylivoimaisesti eniten lähtijöitä oli 13-19-vuotiaissa, aikuisissa ei niinkään.

Lapset siirtyivät TikTokiin ja jotkut aikuiset Instagramiin tai LinkedIniin. Tai Twitteriin.

Sitten mennään hunchin puolelle. Hiukka noloa näin datamiehelle, mutta kun hunch on niin vahva! Ehkä Harto Pönkä voi korjata, jos olen ihan väärässä, kannattaa seurata somekeskusteluja.

Twitterin kuukausi kuukaudelta tulehtuneempi ilmapiiri identiteettisotineen on saanut ainakin tuttavani palaamaan Facebookin turvalliseen syliin.