En uhraa perhettäni yrittämiselleni
Tänään on yrittäjän päivä. Onnea vaan kaikille meille.
Suuren päivän kunniaksi tilitoimisto Talenom julkaisi videon, jossa miesyrittäjät kertovat, kuinka yritys on vienyt heiltä ajan, jonka olisi voinut viettää perheen kanssa. Yksinkin mies kertoo surullisena tyttärensä todenneen opettajalle, joka oli kysynyt: ”Näkyykö isää kotona?”, että ”äiti kertoo isän välillä käyvän nukkumassa”. Ihan kamalaa.
Ylpeä yrittäjän lapsiKiitä yrittäjävanhempaasi yrittäjän päivänä 5.9.Se voi olla hänelle elämänsä tärkein kiitos!#ylpeäyrittäjänlapsi #yrittäjänpäivä
Julkaissut Talenom Perjantai 31. elokuu 2018
Koskettavalla videolla lapset saapuvat isänsä luo pimeään huoneeseen kiittämään ja kehumaan, kuinka isä on antanut heille yrityksen jatkettavaksi tai vapauttavat faijansa syyllisyydestä kertomalla tämän olevan maailman paras isä.
En halua olla kuin nuo miehet videolla. Minulla on kaksi mahtavaa poikaa ja olen riittävän itsekäs – ja onneksi myös laiska – tajutakseni, että elän parhaita vuosiani. Vaikka on muodikasta korostaa, kuinka rasittavia lapset ovat, en jaksa valittaa perheeseen liittyvistä velvollisuuksistani. Ne velvollisuudet kun ovat tuhat kertaa tärkeämpiä kuin yötä myöten stressaaminen tarjousten tai venyneiden projektien kanssa.