En ole tylsistynyt vuosiin

Olen lähes koko yrittäjäurani ajan tienannut alle suomalaisten keskipalkan. Mutta en muista, milloin minulla on viimeksi ollut tylsää.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Sarjayrittäjät eivät kylve rahassa, voin kertoa sen monen firman kokemuksella. Toisinaan on paljon rahaa tuhlattavana, mutta yleensä on todella köyhä.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisen keskipalkka on 3200 euroa kuukaudessa. Uudellamaalla keskipalkka nousee 3560 euroon. Sehän on valtavasti rahaa! Lähes 17 vuoden yrittäjäurani aikana olen tienannut keskipalkan verran tai sen yli vain lyhyitä jaksoja. Joskus toki paljon enemmänkin kuin kolme kiloa, mutta keskimäärin ansiot jäävät noin kolmeen tonniin.

Eläkekertymäni on täysi vitsi. En kuvittelekaan eläväni muutaman huntin eläkkeelläni, vaan paine exit:iin eli rikastumiseen yritysmyynnillä kasvaa vuosi vuodelta. Olen nyt 42-vuotias ja joku kunnon potti on jostain kaivettava lähimmän 20 vuoden aikana. En usko sen olevan ongelma. Katselen jo isoja kesämökkejä, joiden rantaan pääsee veneellä, jossa on törkeä syväys.

Vaikka olen köyhäillyt suurimman osan aikuisiästäni, ei harmita yhtään. Olen saanut tehdä hommia huipputyyppien kanssa, unelmoida ja kiihkoilla monen palkkatyöläisen verran.

Yhdestä asiasta ole erityisen ylpeä: En muista, milloin minulla on viimeksi ollut tylsää. En oikeasti usko, että olen tylsistynyt moneen vuoteen.