Ay-liike, älä muutu

Mitä jos ay-liike jatkaisikin vain vakituisten työntekijöiden puolustamista? Ja pätkätyöläiset perustaisivat oman liiton?

Profiilikuva
Blogit Hupparihörhö
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomessa on lähes neljännesmiljoona työtöntä. Tämän hetkinen lainsäädäntö tukee sitä, ettei kukaan heistä aja Uberiä, kuskaa Woltilla ruokaa tai tee Ukko.fi:n kaltaisten laskutuspalveluiden kautta keikkaa.

On parempi istua köyhänä himassa ja kutistua olemattomaksi, kuin tehdä keikkahommia.

Kun yrittää keskustella työelämän murroksesta, käynnistää aina riidan. Vasemmiston väki näkee uudet työn muodot riistona ja porvareiden salajuonena. Moni vertaa tilannetta torpparilaitokseen, joka johti sisällissotaan.

Kun taas puolustaa ammattiliittoja ja sanoo, että näinä kireinä aikoina työntekijät tarvitsevat joukkovoimaa, liberaalit ja muu oikeisto huutavat idiootiksi, koska heidän mielestään koko ay-liike pitäisi lopettaa.

Olen todella torn. Suomen sosialistisimpana liikkeenjohdon konsulttina ärsytän kaikkia. Vaikka uskon markkinatalouteen parhaana mahdollisena hyvinvointivaltiota tukevana systeeminä, en usko yhteiskuntaan, jossa rikkaat jakavat luusereille almuja, bisnes on uskonto ja työntekijät karjaa.