Angry Birds -elokuva hämmensi kolmevuotiaan
Höpönhöpö. Se oli läppä. Onneksi suomalaiset kriitikot eivät tee lastenelokuvia.
Käytiin eilen katsomassa poikieni kanssa se Angry Birds -elokuva. Odotukset olivat kovat, sillä olihan leffa juuri kolme vuotta täyttävän kuopukseni ensimmäinen leffateatterikokemus.
Se oli virhe.
Olisi pitänyt uskoa Hesarin Leena Virtasta, joka jo viime viikolla varoitteli, että kyseessä on ”kolmen aikuisen miehen vihanhallintaprojekti”. Olisi pitänyt tajuta, että elokuvassa on liian vähän naisrooleja.
Tyhmänä isänä en myöskään tajunnut, että lintujen ja possujen vastakkainasettelu on rasismia, kuten muun muassa Ylen kulttuuricocktailin Olli Kangassalo meille paljasti. Tai siis itseasiassa elokuva oli suunnattu tämän ajan pääpaholaisille eli Soldiers of Odineille, minkä Imageen blogaava Anton Vanha-Majamaa totesi.
Olisi myös pitänyt kuunnella Helsingin Sanomien toista kulttuuritoimittajaa Veli-Pekka Lehtosta, jonka mukaan ”Hahmoissa ei kuitenkaan ole sellaista samaistumispintaa ja tarinassa sitä emotionaalista syvyyttä kuin suosituissa verrokkielokuvissa, vaikkapa Late Lampaassa tai Frozenissa.”