Suoraselkäisyydestä tuli sankaruutta

Kyllä minäkin olen sitä mieltä: vuoden 2013 isänmaallisin teko oli Supercell-miljonäärien ilmoitus, että he maksavat mielellään veronsa Suomeen. Ilkka Paanasen huhtikuinen toteamus, että “ollaan saatu paljon apua yhteiskunnalta, ja nyt on meidän vuoro maksaa takaisin” oli voimakas ja ihana kannanotto hyvinvointivaltion puolesta.

Saman toki huomasivat muutkin, viimeistään verotietopäivänä. Eiliset lehdet olivat niin täynnä peliyrittäjien palvontaa, että teki mieli painattaa “Kiitos 2010-2014 Supercell” -paitoja.

Mutta silti jokin tässä mättää. Missä vaiheessa ajauduimme tilanteeseen, jossa normaali suomalainen suoraselkäisyys ja vastuunkanto hyvinvointivaltiosta muuttui messiaaniseksi sankaruudeksi? Milloin aloimme olettaa, että jokainen rikas maksaa tuloistaan veroa parikymmentä prosenttia, jos sitäkään? Milloin Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan aivan tavallisesta toiminnasta tuli järisyttävä uutinen?

Tunnen Ilkka Paanasta jonkin verran ja uskallan väittää, ettei hän nauti Jeesuksen asemasta. Jo siksi osakekauppojen yhteydessä annetut lausunnot olivat rohkea ja ylväs teko.

Viime aikoina on vaadittu kansaa – lue: köyhiä ja keskituloisia – lamatalkoisiin. Hyvinvointivaltion mahdottomuudesta ovat hokeneet seminaareissa ne, joiden miljoonista tihkuu vain roposia yhteiseen kassaan.

Sanokaa nyt sitten taas minua Suomen negatiivisimmaksi yrittäjäksi tai kommunistisimmaksi liikkeenjohdon konsultiksi, haukkukaa vaikka demariksi, mutta eihän tässä ole mitään järkeä?

Lupaan nyt, että kun vihdoin rikastun, maksan veroni Suomeen. Enkä odota teostani mitalia.