Poliitikko, ethän unelmoi
Taas on ollut ankea päivä internetissä. Kun SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin uskaltautui pohtimaan puolueensa 120-vuotisjuhlapaneelissa, että ”miksei 4 päivän työviikko ja 6 tunnin työpäivä voisi olla seuraava tavoite”, verkko täyttyi viisasteluista. Ei ole varaa! Taas on demarilla kädet yrittäjien taskussa!
Marinin avauksesta kirjoittivat lähes kaikki lehdet ja kommentit ovat olleet happamia, vaikkei ajatuksessa ole mitään erityisen uutta. Työmarkkinajärjestö STTK teetti aiheesta tutkimuksen ja sen pohjalta pamfletin jo pari vuotta sitten, jossa ilmeni, että 61 % suomalaisista olisi valmis lyhentämään työaikaansa, jotta työtä riittäisi useammalle.
61 % suomalaisista olisi valmis lyhentämään työaikaansa, jotta työtä riittäisi useammalle
Demarit olivat tärkeässä osassa, kun vuonna 1969 siirryttiin viiden päivän työviikkoon. Silloinkin porvarit pelkäsivät maan ajautuvan tuhoon. Toisin kävi.
Työajan lyhentäminen on järkevä ja hieno tavoite. Se saattaa olla ristiriidassa jatkuvan kasvun ideologian kanssa, mutta on loogista kyseenalaistaa myös koko paisuvan porsastelun tavoittelu, jo ihan ilmastosyistä. Ja ihmisten hyvinvoinnin vuoksi.
Olemme rikkaampia kuin koskaan, mutta kiire on jatkuvasti kovempi. Robotisaation paradoksi on, että jokainen robotin tai automaation korvaama ihmistyötunti uhrataan firman tulokselle ja bruttokansantuotteen kasvattamiselle, maapallon kantokyvystä tai ihmisten hyvinvoinnista välittämättä. Jatkuvan kasvun paradigma on hirveä, tuhoon ja stressiin johtava logiikka.
Jokainen robotin tai automaation korvaama ihmistyötunti uhrataan firman tulokselle ja bruttokansantuotteen kasvattamiselle
Robottien tulisi vapauttaa, ei pelkästään tehostaa.
Missä vaiheessa politiikasta katosi unelmointi? Missä vaiheessa utopioista tuli naurun aiheita, joiden esittäjiltä vaaditaan heti tuhatsivuinen toimenpideohjelma, jossa kerrotaan tarkasti, miten utopia toteutetaan ja miten se vaikuttaa kansantalouteen?
Nykypuolueista ainoastaan Perussuomalaiset uskaltavat unelmoida
Vaikuttaa, että nykypuolueista ainoastaan Perussuomalaiset uskaltavat unelmoida, vaikka heidän utopiansa onkin kummallinen sekoitus kantasuomalaisten – mitä niillä ikinä tarkoitetaankaan – kansallisvaltiota, paluuta ”menneeseen hyvään aikaan”, vapauksien rajoittamista ja muuta ainakin meikäläiselle hyvin vierasta ja takapajuista lätinää. Perussuomalaisten visio on kuitenkin niin selvä, että heidän kannatuksensa nousee. Muut puolueet keskittyvät lähinnä nykytilan optimointiin ja muutoksen hankaluudesta jaaritteluun ja tyhjiin iskulauseisiin, joissa laimeasti luvataan kaikille vähän jotain uutta ja kivaa, muttei sitten kuitenkaan oikein mitään.
Utopiat tulee ottaa politiikkaan takaisin. Myös vanhoille puolueille. Eivät unelmat ihanammasta tulevaisuudesta kuulu pelkästään co-working-tilojen pöhisijöille, ajatushautomoille, teknologiafirmoille – tai maahanmuuttokriittisille.
Kannatan työajan lyhentämistä. Siis ideana, jota pitää tosissaan tutkia.