70-luku tuli takaisin

Ei siitä kauan ole, kun naureskelimme 1970-luvun valistusohjelmille. Kun 40 vuotta sitten lastenkirjoissa arkirealismi ja moraalisaarnat syrjäyttivät sadut ja tarinoiden taikamaailman, paasaus näytti jälkikäteen huvittavalta ja absurdilta.

Ei naurata enää.

Saarnaaminen ja kansalaisten opettaminen tavoille ovat palanneet. Esimerkiksi eilinen aamu aukesi Hesarin ”pääkirjoituksella”, jossa tiedetoimittaja kertoi, että maailma on väärässä, kun kauniit ihmiset menestyvät.  ”Tavallisuudesta pitäisi tehdä normi”, vaati toimittaja Puttonen.

Voi kiitos tästä huomiosta ja vaatimuksesta, toimittaja Puttonen. Otammekin heti onkeemme ja lopetamme kauniiden tai muuten erikoisten ihmisten ihailun. Kun yhdessä päätämme, että tavallisuus kiinnostaa eniten, maailmasta tulee ookoo. Tavis voittaa, eikä ketään enää satu.

Illalla homma huipentui kaverilta saamaani linkkiin, jossa Yle Perjantain toimittajanainen kertoo, ettei ihmisten ulkonäköä saisi kommentoida lainkaan. Kukaan. Koskaan. Koska  ”jos joutuu jatkuvasti kuuntelemaan kommentteja siitä, miltä näyttää, kasvaa siihen, että se ulkonäkö on se tärkein asia”. Toki. Jos olet koululainen. Mutta kun videossa heristeltiin sormea aikuisille, työpaikoilla.