Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Turvallisuutemme hinta on liian kallis

H. Juurakko
Blogit Bagdadista pohjoiseen 16.9.2017 07:57
Taas tuli selväksi, ettei valtion vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee: sisäministeriössä halutaan kyllä estää radikalisoitumista, mutta tehdään kuitenkin päätöksiä, jotka lisäävät sitä. Uutinen Evitskogin vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta ja sen aiheuttamasta surusta on ahdistava. Se nimittäin ke...

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

H. Juurakko

H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

Keskustelu

Tämän kirjoituksen perusteluita voisi käyttää minkä tahansa vastaanottokeskuksen sulkemisen yhteydessä. Aina katkeaa siteitä ja ihmismieli on sellainen, että vanhan säilyttämistä arvostetaan ja uutta pelätään. Uskonkin, että tässä on turvapaikanhakijoiden ja etenkin vastaanottokeskuksen työntekijöillä kyse vieraan ja uuden asian pelosta. Kehottaisin keskustelemaan tästä asiasta työyhteisössä ja turvapaikanhakijoiden kanssa ja ajattelemaan asiaa positiivisemmin. Kannattaa hakea niitä valopilkkuja muutoksesta, jotta se on helpompi hyväksyä.

Henkilökunta ei saa missään nimessä käyttäytymisellään lisätä turvapaikanhakijoiden ahdistusta. Työntekijät vastaanottokeskuksissa voisivat harkita myös itsekin Kauhajoelle siirtymistä, jotta turvapaikanhakijoilla olisi uudessa paikassa turvallisemman tuntuista. Moni heistä on joutunut jättämään perheensä, joten olisi kohtuullista, että tekin työntekijöinä osoittaisitte aitoa solidaarisuutta.

Hyvä Kanteletar,

Neuvosi ovat hyviä ja loogisia. Olen varma, että Evitskogin työntekijät tekevät kaikkensa vähentääkseen asukkaiden ahdistusta. Niin ainakin Sivupolulla tehtiin. Sivupolulla myös osa työntekijöistä onnistui saamaan siirron asukkaiden uuteen vokkiin. Näin pystyimme ehkä hieman lieventämään ystävien menettämisen aiheuttamaa surua, joka on jotain paljon enemmän kuin uuden pelko.

Todella outoa, jos työntekijän tunteet tulevat noin voimakkaasti pintaan ja asiakas-työntekijä-suhde muuttuu ystävyydeksi. Distanssi on pielessä ja sitä myötä kyky objektiivisuuteen heikko. Tässä taitaa olla yksi vok-systeemimme iso ongelma. Jos todellakin esim. työntekijät muuttavat asiakkaiden perässä, on aivan selvää, että vok-työssä on henkilöitä, joille tämä roolien ja distanssi on täysin hämärtynyt ja he ylisamaistuvat asiakkaisiin.

Vastaanottokeskuksen työntekijän roolin pitäisi vastata sitä suhdetta, mikä sosiaalityössä asiakkaisiin tulee olla.

”Kuvitelkaa itse, mitä oma 20-vuotias poikanne sanoisi, jos joutuisi muuttamaan Helsingin palveluiden ääreltä keskelle Pohjanmaata.”

Kuvittelen. Tällainen kamala kohtalo on sillä suurella suomalaisnuorten joukolla, joka muuttaa joka vuosi paikkakunnalta toiselle, kuka mistäkin syystä. Tilanne aiheuttaa stressiä, ahdistusta, sopeutumisen ongelmia, sosiaalisten suhteiden katkeamista. Vok:ia ei kuitenkaan saa vapaasti valita ja osa yksiköistä on tarpeettomina tai liian kalliina suljettava. Ei helppoa, mutta ei tällaista voida tunteella ratkaista.

Näitä luetaan juuri nyt