Paha päivä Sivupolulla

Päivät Sivupolulla ovat välillä riemukkaita ja välillä raskaita. Ja sitten on päiviä, joita ei tarvitsisi tulla ollenkaan.

Profiilikuva
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Päivät Sivupolulla ovat välillä riemukkaita ja välillä raskaita. Ja sitten on päiviä, joita ei tarvitsisi tulla ollenkaan.

Yksi päivä on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Hyvä niin, sillä se tarkoittaa, ettei päivä onneksi ollut aivan tavallinen edes Sivupolun mittakaavassa.

 

Aamu alkoi sillä, että yritimme selvittää, miksi nuori tyttö oli yrittänyt edellisenä iltana tappaa itsensä pillereillä. Onneksi hänen huonetoverinsa oli huomannut asian ajoissa. Tyttö oli toimitettu päivystykseen, josta hänet palautettiin vatsahuuhtelun jälkeen Sivupolulle. Psykologia hän ei ehtinyt tavata, koska tulkkia ei ollut saatavilla.

Emme onnistuneet ymmärtämään syytä itsemurhayritykseen emmekä auttamaan tyttöä.

Seuraavaksi lohdutimme vanhaa äitiä, jonka poika oli hylännyt hänet ja kutsunut häntä koiraksi. Äiti oli saanut kouristuskohtauksen ja mennyt tajuttomaksi. Sairaalassa epäiltiin, että kyse on stressistä. Lääkäri käski olla stressaamatta ja lähetti naisen takaisin Sivupolulle.

Sitten pohdimme, miten autamme miestä, jota lääkäri ei viitsinyt hoitaa lainkaan. Sen seurauksena aivoinfarkti halvaannutti nuoren miehen. Jos lääkäri olisi kuunnellut, infarkti olisi voitu estää. Suomalaiset saavat hoitovirheistä korvauksia, mutta miten käy turvapaikanhakijalle? Suojeleeko yhteiskunta näitä suojattomia?

Toivottavasti ehdimme lähettää hänet kotiin kuolemaan.

Lounaan jälkeen minua odotti afgaani, joka ei kestänyt enää. Hän ei ollut nukkunut puoleentoista kuukauteen eikä pystynyt syömään. Nyt hän oli päättänyt lähteä kotiin, muttei tiennyt, mistä saa passin.

Häntä pystyn ehkä auttamaan. Toivottavasti ehdimme lähettää hänet kotiin kuolemaan, ennen kuin hän kuolee vieraassa maassa syömättömyyden ja nukkumattomuuden aiheuttamiin vaurioihin.

Välillä kuulin, että taas yksi vaimo on saanut selkäänsä. Ruhjeet eivät tällä kertaa olleet onneksi kovin pahoja.

 

Lopun päivää hoidin yhtä nuorta naista turvaan. Hän oli lähtenyt väärää uskonnollista suuntausta kannattavan miehen mukaan, ja nyt isä etsi häntä tappaakseen.

Naisen ystävä lähetti viestin, että isä oli viimeinkin saanut selville tytön olinpaikan ja oli matkustanut Suomeen rukousmaton kanssa. Rukousmattoa hän aikoi käyttää vankilassa sen jälkeen, kun oli täyttänyt Allahin tahdon ja tappanut lapsensa.

Etsimme itkevälle naiselle turvapaikan ja lähetimme hänet pois viimeistenkin tuttujen ihmisten luota. Nyt hän on aivan yksin siellä jossakin ja pelkää.

 

Omat murheeni ovat jotenkin niin olemattomia.