Blogit

Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Oikeusjärjestelmämme on vaarassa tukehtua vaihtoehtoisiin faktoihin

Blogit Bagdadista pohjoiseen 8.4.2017 20:55
H. Juurakko
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

On pakko myöntää, että Suomi Ensin ja muut metelöijät ovat välillä myös oikeassa: me olemme menettämässä sen Suomen, jonka tunsimme. Yhteiskuntamme kohtaa haasteita, joita se ei ole ennen kohdannut ja joista se ei selviä muuttumatta. Eikä muutos ole välttämättä positiivinen.

Muutokset, joista olen huolissani, eivät kuitenkaan aiheudu tänne tulleista ihmisistä, vaan tavasta, joilla reagoimme heihin. Viha, epäluulo, viranomaisten heikentynyt lain noudattaminen, epätasa-arvon lisääntyminen ja eettisesti arveluttava poliittinen päätöksenteko ovat ilmiöitä, jotka ovat lisääntyneet pakolaisten tultua, mutta jotka ovat kaikki itsemme aiheuttamia.

Muukalaiset eivät tuhoa tätä yhteiskuntaa. Me teemme sen ihan itse.

On kyse koko oikeusjärjestelmämme kyvystä toimia uudessa tilanteessa.

Kaikki muutokset eivät synny pahasta tahdosta, piittaamattomuudesta tai rasismista. Joskus uudet ongelmat ovat vain niin monitahoisia, ettei niihin löydy hyvä ratkaisuja, vaikka tahtoa olisikin.

Isiksen tappajiksi väitettyjen veljesten tuomio on yksi tällainen. Pelissä on paljon enemmän kuin kahden miehen syyllisyys tai syyttömyys. On kyse koko oikeusjärjestelmämme kyvystä toimia uudessa tilanteessa.

 

Suomalainen tuomioistuin on tottunut arvioimaan todistajanlausuntojen totuusarvoa suomalaisten arvojen ja suomalaisen kulttuurin pohjalta. Olemme myös tottuneet siihen, että todistaminen ei vaikuta todistajan asemaan yhteiskunnassa eikä asema liioin vaikuta todistamiseen. Olemme myös ainakin halunneet luottaa siihen, että yhteiskuntamme pystyy pitämään huolta todistajien turvallisuudesta.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Syyttäjällä on Irakissa todistajia, jotka suostuvat todistamaan shia-viranomaisten valvonnassa. Puolustuksen sunni-todistajat taas eivät voi tulla Bagdadiin vaarantamatta henkeään.

 

Suomessa luotetaan ehkä turhaankin vakaasti viranomaisten tasapuolisuuteen ja heidän toimintansa laillisuuteen. Haluamme ajatella, että myös muualla on näin.

(Tähän luottamukseen perustuvat myös valtion tekemät sopimukset niiden maiden kanssa, joihin palautamme pakolaisia. Jos rahallista tukea saaneet viranomaiset lupaavat olla kilttejä palautettaville, haluamme uskoa, että he todellakin ovat kilttejä. Tai siis ainakin poliitikkomme haluavat uskoa niin.)

Tuomioistuimen on päätöstä tehdessään kuitenkin otettava huomioon, että Irakissa myös viranomaiset voivat olla arvaamattomia ja vaarallisia. Bagdadissa on lisäksi sunneihin kielteisesti suhtautuva väkivaltainen ja ennakoimaton militia, jonka toimintaa viranomaiset eivät kykene, uskalla tai halua valvoa.

Ei siis ole yllättävää, ettei puolustus saa houkuteltua videokameroiden eteen ensimmäistäkään todistajaa.

Tuomioistuimen on päätettävä, voiko se antaa arvoa syyttäjän hankkimille todistajanlausunnoille, kun puolustuksen todistajat eivät voi todistaa. Toisaalta yhtä vaikeaa olisi viedä arvo pois annetuilta lausunnoilta. Sehän tarkoittaisi, että syyllisen osapuolen todistajien pitäisi vastaisuudessa vain hankkiutua esteellisiksi, jolloin puolustus voisi vedota todistajanlausuntojen epätasa-arvoon.

Maissa, joissa yhteiskuntajärjestelmä on romahtanut, tuomioistuimista tulee helposti vallankäytön välineitä.

Tasapuolisuus todistajien kutsumisessa on haaste oikeuslaitokselle. Vielä suurempi haaste on realistinen suhtautuminen eri todistajanlausuntojen totuusarvoon.

Meillä on hyvin erilainen suhtautuminen oikeusjärjestelmään kuin irakilaisilla. Me kunnioitamme sitä, he joko pelkäävät tai käyttävät sitä hyväkseen. Sen perusteella, mitä asukkaamme Sivupolulla puhuvat, olen saanut käsityksen, ettei kukaan ainakaan luota oikeusjärjestelmään.

Asukkaamme ovat kertoneet järjestetyistä oikeudenistunnoissa, joissa todistajiksi kutsutaan vain tiettyyn ryhmään kuuluvia ja joissa syytetyille ei anneta mahdollisuuksia puolustautua tai kutsua omia todistajia.

Maissa, joissa yhteiskuntajärjestelmä on romahtanut, tuomioistuimista tulee helposti vallankäytön välineitä. Naapurin syyttäminen ja oikeudessa todistaminen ovat tehokkaita aseita – etenkin jos kyse on eri ryhmien välisistä erimielisyyksistä niin kuin Irakissa. Veljesten tapauksessa on suuri vaara, että suomalaista tuomioistuinta käytetään aseena klaanien tai uskontokuntien välisessä sodassa.

 

Jos ei luota oikeusjärjestelmään, ei ole niin väliä, kertooko sille totuuden. Totuus ylipäätään on hyvin venyvä käsite. Yhdysvallat ei ole ainoa paikka, jossa viljellään vaihtoehtoisia faktoja.

Olisi todella rumaa sanoa, että kaikki arabit valehtelevat. Niinpä sanon sen hieman sivistyneemmin:
Suomessa kasvaneille rehellisyys on pitkään ollut arvohierarkiassa huomattavan korkealla. Irakissa lojaalius omaa ryhmää (perhettä, klaania, uskontokuntaa) kohtaan on rehellisyyttä tärkeämpi arvo.

Arvot opitaan lapsena. Olen seurannut pian puolitoista vuotta lasten kasvatusta Sivupolulla. Olen ollut paikalla tilanteissa, joissa lapsia on läimäytetty totuuden puhumisesta, jos totuus on jollakin tavalla heikentänyt perheen tai ystäväperheen asemaa. Omaa joukkoa ei kerta kaikkiaan saa pettää.

Me voimme olettaa, että Suomessa pitkään asuneet ovat jo oppineet suomalaisille tavoille, mutta emme todellakaan voi luottaa siihen, että Irakissa olevat irakilaiset noudattaisivat suomalaista arvohierarkiaa.

Pystyvätkö suomalaisen kulttuurin kasvattamat tuomarit löytämään totuuden vieraan kulttuurin hetteiköstä?

Todistajien luotettavuuden arviointi kuuluu normaaliin oikeusprosessiin. Irakilaisveljesten tapauksessa on kuitenkin suotava ajatus sille, ovatko suomalaiset tuomarit päteviä arvioimaan todistusten luotettavuutta veljesten tapauksessa.

Riittääkö tuomioistuintemme kulttuurinen ja historiallispoliittinen asiantuntemus uskonnollisesti, poliittisesti ja arvoväritteisesti erilaisten totuuksien ymmärtämiseen? Kykenevätkö tuomarimme havaitsemaan todistajien erilaiset motiivit ja toiminnan tarkoitusperät? Pystyvätkö suomalaisen kulttuurin kasvattamat tuomarit löytämään totuuden vieraan kulttuurin hetteiköstä?

 

Tuomioistuin joutuu joka tapauksessa tekemään ratkaisun veljesten jutussa.

Pari syytöntä voi päätyä vankilaan tai pari syyllistä voi jäädä vapaaksi. Sellaista sattuu, luultavasti aika useinkin. Onneksi meillä ei tuomita ketään kuolemaan.

Valtio menettää rahaa joka tapauksessa, joko korvauksina tai täysihoitomaksuina. Eikä miehiä voi missään tapauksessa palauttaa Irakiin, koska lakimme kieltävät palauttamasta ketään, jos on syytä olettaa heidän menettävän henkensä kotimaassaan. Nyt on syytä olettaa.

Veljesten tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan: kansanmurhiin osallistuneiden syyllisyyttä on arvioitu aiemminkin. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että tätä tapausta seurataan tiiviisti ja tieto ratkaisusta leviää nopeasti arabiankielisessä somessa – myös maan rajojen ulkopuolelle. Myös tietoisuus tästä saattaa olla haastavaa tuomarin työn kannalta.

Oikeusjärjestelmämme legitimiteetti on vaarassa joka tapauksessa.

Merkittävämpää koko tuomioistuinjärjestelmän toiminnan kannalta on kuitenkin, että lintukotomme oikeudenpalvelijoiden on asemoitava itsensä uudelleen suhteessa toisiin kulttuureihin. Heidän on opittava ymmärtämään, että ihmiset eivät kaikkialla toimi saman logiikan ja samanlaisen arvohierarkian mukaan kuin Suomessa.

Jos tuomioistuin päättää, että Irakissa annettujen todistajanlausuntojen painoarvo on sama kuin Suomessa annettujen lausuntojen, joudumme hyväksymään oikeusmurhien mahdollisuuden kasvun. Jos taas päätetään, että kulttuuri vaikuttaa henkilön luotettavuuteen, olemme hyvin lähellä rasistista mielivaltaa.

Oikeusjärjestelmämme legitimiteetti on vaarassa joka tapauksessa.

En todellakaan kadehdi tuomareiden osaa.