Blogit

Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Manchesterin virus leviää kaikkialle

Blogit Bagdadista pohjoiseen 23.5.2017 16:31
H. Juurakko
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

Taas kuolleita, tällä kertaa lapsia ja nuoria. Mielen täyttää suunnaton suru. On pakko yrittää olla kuvittelematta, miltä lapsiaan epätoivoisesti etsivistä vanhemmista tuntuu. Tämä on niin kamalan väärin.

En sure pelkästään uhrien ja heidän vanhempiensa puolesta. Suren sitä, että pallomme pyörii kohti jyrkännettä, enkä voi kuin seurata sivusta katastrofin kehittymistä.

Isis on kapseloitunut virus, joka aktivoituu tietyissä olosuhteissa.

Tätä kirjoittaessani emme vielä tiedä, kuka on iskun takana. Isis on jälleen kerran ensimmäinen epäilty, mutta monissa aikaisemmissa tapauksissa tuo epämääräinen järjestö ei ole suunnitellut iskuja. Se on ollut vain inspiraation lähde.

Isisin voima ei ole siinä, että se soluttautuu yhteiskuntiin vaan siinä, että se soluttautuu ihmismieliin. Se on kuin kapseloitunut virus, joka aktivoituu tietyissä olosuhteissa, ja seuraukset ovat kamalia.

 

Mikä saa ihmisen räjäyttämään itsensä ja samalla kymmeniä muita? Viha. Paha olo. Huono kohtelu. Rasismi. Köyhyys. Voimattomuus kaiken pahan edessä. Halu saada äänensä kuuluviin edes kerran. Oikeutettua kostoa ja paratiisia lupaava isis-virus tarttuu helposti, kun olosuhteet tai kanssaihmiset laskevat mielen vastustuskykyä.

Pommi-iskulla ei saavuteta ymmärtämystä eikä oikeudenmukaisuutta. Jotenkin epäilen, ettei se edes auta pääsemään paratiisiin. Sen sijaan pommi-isku synnyttää lisää vihaa, lisää pahaa oloa, lisää rasismia, lisää voimattomuutta kaiken pahan edessä.

Reagointitavat noudattavat joka iskun jälkeen samaa kaavaa. Terrori tuomitaan brutaalina ja järjettömänä. Luvataan, että me säilymme vahvoina. Turvatoimia kiristetään. Poliisien määrää lisätään. Lisääntynyt valvonta kohdistuu vääjäämättä useammin maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin kuin kivikaudesta asti paikallaan pysyneiden sukujen jälkeläisiin.

”Päättäväisyys taistella iskijöitä vastaan” lisääntyy. Halu ”tuhota kaikki terroristit” kasvaa.

 

Ahdistus leviää kaikkialle, myös Suomeen. Meidän kulttuuriseen keinovalikoimaamme eivät pommi-iskut kuulu, eivätkä uskontoa väärin tulkitsevat valeoppineet lupaa meille paratiisia marttyyrikuoleman palkkana. Sen sijaan keinovalikoimaamme kuuluvat vihamieleiset someviestit, rasistinen ja uhkaava huutelu, pelottelu ja pahoinpitely.

Meidän yhteiskuntamme keinovalikoimiin kuuluu perheenyhdistämisten vaikeuttaminen, kiristyneet turvapaikkakriteerit, säätelyn ja valvonnan lisääminen, laillisten työmahdollisuuksien poistaminen. Siihen kuuluu myös heikko puuttuminen ihmiskauppaan ja ulkomaalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Työnantajien keinot reagoida pahaan ovat syrjintä työnhaussa ja palvelualoilla jopa väärän väristen asiakkaiden syrjintä.

Ja mitä tästä sitten seuraa? Vihaa. Pahaa oloa. Huonoa kohtelua. Rasismia. Köyhyyttä. Voimattomuutta kaiken pahan edessä. Halua saada äänensä kuuluviin edes kerran. Virus leviää vähitellen kaikkialle.

Millainen olisi maa, jossa iskijöitä vastaan ei tarvitse taistella, koska iskijöitä ei ole?

Voimmeko tehdä mitään? Voiko yhteiskunta tehdä mitään?

Sen sijaan, että mietimme, miten päättäväisesti taistelemme iskijöitä vastaan ja luomme muureja meidän ja muiden välille, pitäisikö meidän miettiä, millainen olisi maailma tai maa, joka ei luo otollista kiinnittymisalustaa Isisin kaltaisille viruksille? Millainen olisi maa, jossa iskijöitä vastaan ei tarvitse taistella, koska iskijöitä ei ole?

Itse asiassa Suomi on sellainen maa. Meillä on hyvä yhteiskunta, joka pitää monella tavalla huolta myös heikoimmista. Ellen tiennyt sitä aiemmin, opin sen viimeistään Sivupolulla, jonka asukkaat eivät lakkaa ihmettelemästä tämän yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, palveluita ja rauhallisuutta.

Me olemme hötkyilemätön kansa, joka on selvinnyt historian kriiseistä loistavasti. Olemme pitäneet huolta toisistamme ja ottaneet vastaan sotaa pakoon lähteneitä. Olemme jakaneet ruokamme ja maamme niiden kanssa, joiden piti lähteä pakoon. Siis silloin ennen.

 

Oikeasti selvisimme vuoden 2015 pakolaistulvastakin esimerkillisesti. Kaikki tuhannet tulijat saivat  katon, sängyn, ruoan ja terveydenhoidon. Lapset pääsivät kouluihin ja suomalaiset ryntäsivät opettamaan aikuisille kieltä ja auttamaan ahdistuneita.

Mutta sitten keksimme, ettemme halua olla sellainen maa. Emme halua, että Suomi on niin hyvä paikka, että kaikki päättävät pyrkiä juuri tänne. Joku poliitikoistamme keksi sanoa, ettemme voi lähettää tällaista viestiä. Siitä tuli mantra. Nyt haluamme päättäväisesti lähettää aivan uudenlaisen viestin.

Toimimme yhteiskuntana julmasti, epäoikeudenmukaisesti ja valheellisesti. Vetoamme siihen, että noudatamme lakia, mutta suljemme silmämme siltä, että muutimme lakia pikavauhtia ja toisin kuin yleensä, sovelsimme sitä takautuvasti. Haluamme varmistaa, ettei kukaan täyspäinen halua tulla juuri Suomeen.

 

Unohdamme, että sitten vuoden 2015 Eurooppa on sulkenut rajojaan. Vastaava kansainvaellus tuskin olisi toista kertaa enää mahdollinen.

Jotta tänne ei tulisi muita, kohtelemme nyt maassa olevia ihmisiä huonosti. Olemme järjestäneet lakimme niin etteivät ne enää turvaa heitä. Käännämme selkämme ja olemme piittaamatta pelosta ja kuolemasta. Sanomme vaarallista turvalliseksi ja tapahtunutta kuvitelmaksi.

Teemme niin, koska katsomme sen oikeudeksemme. Teemme niin, koska pelkäämme. Teemme niin, koska emme yhtään ajattele, mitä siitä seuraa: lisää vihaa, lisää pahaa oloa, lisää rasismia, lisää voimattomuutta kaiken pahan edessä.

 

Toisessa blogikirjoituksessani kirjoitin käyväni sotaa terrorismia vastaan. Käyn sotaa terrorismin syitä vastaan. Haluan taistella pahaa oloa, voimattomuutta ja ahdistusta vastaan. Mitä enemmän terrorismia on, sen kiivaammaksi taistelu käy. Mitä enemmän ympärillämme kuolee lapsia, sitä enemmän ihmisiä tarvitaan sotimaan tätä sotaa.

Myös valtiot käyvät sotaa terrorismia vastaan. Kauanko kestää, että päättäjät ympäri maailmaa huomaavat nykyisten keinojen olevan vähintäänkin tehottomia? Kauanko menee, ennen kuin rationaalisuus voittaa pelon?