Blogit

Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Ei Suomella mitään väliä ole, kunhan ne vain pysyvät poissa

Blogit Bagdadista pohjoiseen 31.3.2017 15:55
H. Juurakko
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

Ensin tulee tyrmistys, sitten kiukku, mutta lopulta jäljelle jää vain häpeä. Välillä myötähäpeä kasvaa melkein ylivoimaiseksi, niin kuin eilen yhdeksän perussuomalaisen kansanedustajan tiedotteen vuoksi.

Ylen nettisivujen mukaan Juho Eerola, Teuvo Hakkarainen, Laura Huhtasaari, Olli Immonen, Rami Lehto, Jani Mäkelä, Jari Ronkainen, Sami Savio ja Ville Tavio vaativat hallitusta kiristämään entisestään maahanmuuttopolitiikkaa.

Ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä eikä häpeällistä. Häpeällisyys syntyy siitä, miten he vaatimuksensa esittävät.

 

Perussankarimme esittävät, että maahanmuuttopolitiikan kiristäminen olisi ehto maakuntauudistukselle ja soten valinnanvapaudelle. Lisäksi he vaativat, että Suomi hylkää EU:n sopimuksen turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista.

Maamme pakolaispolitiikka on jo varsin kireää ja perheiden yhdistäminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Lisäksi olemme rajansa sulkeneen Euroopan perukoilla, joten todennäköisyys siitä, että tänne ilmestyisi suuri määrä uusia pakolaisia, on melko olematon.

Siitä huolimatta nämä yhdeksän pelkäävät ja/tai inhoavat muualta tulleita niin paljon, että he ovat valmiita kaatamaan kaksi Suomelle äärettömän tärkeää uudistusta ja vielä romuttamaan maan maineen kansainvälisten sopimusten noudattajana.

Mikä ihme niissä pakolaisissa on niin pelottavaa?

Ovatko mahdolliset pakolaiset todellakin suurempi uhka Suomelle kuin valtavia taloudellisia menetyksiä aiheuttava soten viivästyminen? Ovatko eriväriset ihmiset niin ahdistavia, että hallinnon uudistaminen on sen rinnalla sivuseikka? Voiko olla niin, että yksi pakkomielteinen ajatus saa kansanedustajat hylkäämään maan kansainvälisen maineen luotettavana sopimuskumppanina?

Kansanedustajien uhkauskirje nöyryyttää sekä puoluetta että eduskuntaa.

Mahdollisesti tuo tiedote ei kerro kansanedustajien todellisesta osaamisen tasosta vaan on osa kunnallisvaalikampanjaa. He haluavat vedota niihin äänestäjiin, joiden muukalaiskammo ylittää terveen järjen.

Mutta onko sellaisia ihmisiä oikeasti niin paljon?

Sellaisia, joiden mielestä omien, tärkeiden asioiden hoitaminen on vähemmän tärkeää, kuin maahanmuuton estäminen?

Sellaisia, joiden mielestä ei ole niin väliä, pääseekö omassa kunnassa lääkäriin, kunhan naapurikunnan odotushuoneessa vain ei ole ketään tummaihoista?

 

Kansanedustajien uhkauskirje nöyryyttää sekä puoluetta että eduskuntaa niin paljon, että on vaikeaa sen herättävän vastakaikua puolueen johdossa tai muissa hallituspuolueissa. Silti mieltäni kaihertaa epäilys.

Olen seurannut politiikkaa läheltä jo vuosia. Yksi politiikan teon suurimpia ongelmia on, että nykyisin on vaikeaa löytää ihmisiä, jotka näkisivät kokonaisuuksia. Asioita käsitellään yksi kerrallaan, eikä niiden painoarvoa ja keskinäisiä yhteyksiä ja oivalleta.

Ja jos ymmärretäänkin, alkuperäiset päämäärät hukkuvat usein retoriikkaan.

Eikös olekin kamalaa?

Yhdeksän perussuomalaisen kauhuksi voin kertoa, että ystäväni S. sai eilen oleskeluluvan. Sivistynyt, koulutettu, hyväntahtoinen ja kohtelias mies, jonka perhe murhattiin sillä välin, kun hän odotti migrin päätöstä, saa jäädä tänne. Eikös olekin kamalaa?