Blogit

Uutiset ja todellisuus eivät vastaanottokeskuksissa kohtaa. Blogi raottaa ovea sekä niille, jotka pelkäävät turhaan, että niille, jotka haluavat tietää enemmän kulttuurien ja ihmisten kohtaamisesta.

Allah on meidänkin jumalamme

Blogit Bagdadista pohjoiseen 26.6.2017 16:27
H. Juurakko
H. Juurakko on yhteiskuntatieteilijä, joka on päätynyt vastaanottokeskukseen ohjaajaksi. Hän on päässyt aitiopaikalle tarkkailemaan kahta kulttuuria eikä tiedä, kumpaa niistä ihmettelisi enemmän. H. Juurakko on nimimerkki.

Kun eksyin Sivupolulle, yksi uusista, ihmeellisistä elementeistä ympärilläni oli islam. Olin jo aiemmin saanut tutustua tuohon uskontoon useammastakin eri näkökulmasta, joten en ole joutunut kohtaamaan Sivupolulla varsinaisesti mitään uutta. Uskonnon läsnäolo on kuitenkin jatkuvaa ja ennen kaikkea hyvin erilaista kuin se uskonto, josta islamia kauhistelevassa sosiaalisessa mediassa kirjoitetaan.

Tänään uskonto on läsnä aivan erityisellä tavalla. Sivupolulla vietetään parhaillaan Id al-Fitriä, ramadanin päättävää juhlaa. Tai oikeasti sitä ei vietetä Sivupolulla, sillä ristiriitojen ehkäisemiseksi pyrimme välttämään uskonnollisia juhlia, mutta ihmiset ympärillämme saavat juhlia.

Id al-Fitrin ilo ja helpotus tarttuu meihinkin. Monenkirjava uskonnollinen yhdyskuntamme on oppinut kunnioittamaan erilaisia tapoja ja perinteitä ja jopa nauttimaan niistä.

Paastoaminen on Suomen oloissa vaikeaa, mikä on heijastunut Sivupolun arkeen. Asukkaamme ja osa työntekijöistämme ovat olleet väsyneitä ja äreitä, eikä mikään normaali ole sujunut niin kuin ennen. Siksi me kaikki olemme odottaneet paaston päättymistä ja iloitsemme ympärillämme vallitsevasta hilpeästä tunnelmasta.

 

Juhlapyhinä uskonnollisuus ja vanhojen rituaalien merkitys korostuu kaikkialla maailmassa. Arki on kuitenkin aivan toinen juttu.

Olen kristitty, tai jotain sinne päin. Oma kristillisyyteni on kuitenkin hyvin kaukana siitä, mitä virallisissa opinkappaleissa opetetaan.

Tavallisen luterilaisen kirkon jumalanpalvelus herättää minussa usein ärtymystä tai ainakin ihmettelyä. Vielä kauempana uskonnollisuuteni on esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten tai viidesläisten ajatuksista. Jollakin tavalla kuitenkin miellän itseni edelleen kristityksi.

En ole omaleimaisen kristillisyyteni kanssa yksin: suurin osa tuttavapiiristäni on joskus sanonut, ettei usko niin kuin kirkko opettaa. Jos ollaan ihan tarkkoja, kirkkomme ei edes opeta kolminaisuusoppia lukuun ottamatta juuri mitään: sen katto on korkealla ja sen seinien sisään mahtuu jos jonkinlaista ajattelua. Suomalainen luterilaisuus on hyvin monimuotoista ja hyvin henkilökohtaista.

Miksi meidän sitten on niin kamalan vaikeaa uskoa, että islam on tässä suhteessa hyvin samanlainen kuin kristinusko?

Olisi houkuttelevaa sukeltaa uskontopsykologisiin ja uskontohistoriallisiin analyyseihin ja tutustua islamin pyhiin teksteihin ja niiden eri tulkinnoista johtuviin oppiriitoihin. Jätän sen kuitenkin viisaammille ja tyydyn kirjaamaan joitakin havaintoja Sivupolun uskonnollisesta elämästä.

 

Sivupolun uskonnollisuudessa on yhtä monta variaatiota kuin meillä on asukkaita. Niiden valossa nettikeskustelujen Koraani-sitaatit ovat naurettavia. Lainauksia pyhästä kirjasta irrottavat kommentoijat tuntuvat ajattelevan, että ”koska Koraanissa sanotaan näin, kaikki muslimit ajattelevat näin”.

Olen nainen. Lukijani ovat varmasti panneet merkille, että sukupuolestani huolimatta en ole vaiennut seurakunnassa enkä missään muuallakaan, vaikka Paavali niin kirjeessään kehottaakin. Raamattu ei määritä minua, siihen se on aivan liian ristiriitainen ja aikaansa sidottu. Samasta syystä Koraanikaan ei määritä Sivupolun muslimeita.

Meillä on hartaita uskovaisia, jotka uskovat keskenään eri tavalla. Meillä on opettajia ja kuuntelijoita. Meillä on myös huivittomia naisia, alkoholia käyttäviä miehiä ja ihmisiä, jotka eivät koskaan käy rukoilemassa. Sivupolulla on hiljainen huone, jota kaikkien uskontokuntien edustajat saavat käyttää hiljentymiseen. Siellä käy säännöllisesti alle kymmenen prosenttia Sivupolun asukkaista.

Tietysti Jumala on. 

Yksi asia on kuitenkin kiinnittänyt huomiotani: uskonnollisuuden ja hartauden määrästä riippumatta nämä ihmiset todella uskovat Jumalaan. (Siis Allahiin, joka on sama kuin meidän Jumalamme.)

Oma yhteiskuntamme on muuttunut hyvin ateistiseksi. Harva meistä enää julkisesti uskaltaa sanoa, että Jumala on olemassa. Sivupolun väelle Jumalan olemassaolo on yhtä itsestään selvä tosiasia kuin sata vuotta sitten eläneille suomalaisille. Ajatus siitä, ettei kukaan olisi luonut tätä maailmaa ja ettei kukaan valvoisi sitä jatkuvasti, on outo ja suorastaan huvittava. Tietysti Jumala on.

Sivupolun väki myös luottaa Jumalaan. Suurimmalle osalle kristityiksi itsensä mieltävistä ihmisistä heittäytyminen Jumalan armon ja tahdon varaan on hyvin vieras ajatus. Sivupolun asukkaat sen sijaan uskovat vakaasti, että kaikki tapahtuu Jumalan suunnitelman mukaan, ”insha’Allah”.

Siksi päätöksen tekeminen pakolaiseksi lähtemisestä ja perheen jättämisestä kotiin tai päätös lähtemisestä takaisin sodan keskelle ovat huomattavasti helpompia kuin maallistuneiden kristittyjen päätökset. Jos Jumala on suunnitellut, että kuolen, kuolen joka tapauksessa riippumatta siitä, olenko Suomessa, Irakissa vai keikkuvassa veneessä keskellä Välimerta.

Me puolipakanat olemme itse vastuussa elämästämme, mutta Jumalan johdatukseen luottava ihminen uskoo, että hänestä pidetään huolta ja kaikki käy niin kuin on tarkoituskin. Korkeampi viisaus on jossakin muualla, ja sen varaan voi antaa itsensä. Insha’Allah – jos Jumala suo – on elämää helpottava asenne.

 

Asukkaamme ovat uskonnollisempia kuin me. Se ei silti ole syy huoleen, sillä suomalaisessa keskustelussa usein esiin nouseva käsitys muslimien vihamielisyydestä kristittyjä kohtaan on väärä.

On selvää, että sekä Koraani että Raamattu suhtautuvat harhaoppeihin kielteisesti. Uskonnot ja uskonlahkot pyrkivät säilyttämään oman oppinsa muuttumattomana. Samaan tähtäävät niin rippikoululeirit kuin joidenkin kristillisten yhteisöjen kielto avioitua eriuskoisten kanssa.

Poliitikot ja sotilaat ovat kautta aikojen käyttäneet pyhien kirjojen opinkappaleita omiin tarkoituksiinsa. Maailmanvalloituksia ja ryöstöretkiä on perusteltu uskonnoilla ja perustellaan edelleen.

On kuitenkin muistettava, että kristinuskon kannalta islam on harhaoppi. Islam puolestaan suhtautuu kristinuskoon yhtenä kirjauskontona ja pitää meitä saman, yhden ja oikean Jumalan lapsina. Tänne tulevat muslimit kunnioittavat kristittyjä huomattavasti enemmän kuin me kristityt kunnioitamme heitä.

 

Sivupolun asukkaat ovat tyytyväisiä, kun kuulevat minun olevan kristitty. Se on parempi vaihtoehto kuin uskonnoton ateisti. Olen käynyt lukuisia teologisia keskusteluja asukkaittemme kanssa ja vertaillut uskontojemme erilaisia käsityksiä elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta.

Milloinkaan en ole joutunut riitoihin asukkaittemme kanssa. He kunnioittavat vakaumustani, mutta ihmettelevät, kuinka suostun olemaan töissä sunnuntaisin, jolloin omassa kirkossani järjestetään jumalanpalvelus.

Kun puheeksi tulevat pyhää sotaa käyvät islamistit, tuomio on yksimielinen: he eivät ole oikeita muslimeita eikä heidän aatteellansa ole mitään tekemistä Muhammedin viisauden ja Jumalan tahdon kanssa.