Lumikki ja Tuhkimo asuvat Sivupolulla
Jo kauan, kauan sitten, minun lapsuudessani, uusperheet olivat yleisiä.
Jo kauan, kauan sitten, minun lapsuudessani, uusperheet olivat yleisiä. Äitipuolia oli kaikkialla. Tarkkailin kriittisesti ystäväni uutta äitiä pohtien, mahtoiko hän noudattaa Lumikista, Tuhkimosta ja Hannusta ja Kertusta tuttua äitipuolien käyttäytymismallia. En kuitenkaan havainnut mitään normaalista poikkeavaa.
Vasta vähän varttuneempana pohdin, miltä sadut mahtoivat tuntua ystävästäni – hänen ”äitipuolestaan” puhumattakaan.
Onneksi sadut olivat vain satuja – liioiteltuja kertomuksia, jotka kumpusivat menneisyyden synnytyskuolleisuudesta ja isien uusista puolisoista. Jos saduissa jotakin perää oli joskus ollutkin, ne olivat varmasti vahvasti liioiteltuja. Ne olivat tapa käsitellä pelkoja ja purkaa perhekriisien synnyttämää ahdistusta.
Niin minä luulin.
Huonot vanhemmat voivat olla rauhassa kuinka huonoja tahansa.
Vietin eilen äitienpäivää pohtimalla äitiyden eroja meillä ja maailmalla. Tulin siihen tulokseen, että me äidit olemme yhtä hyviä ja huonoja kaikkialla, mutta ääripäät korostuvat, kun olosuhteet muuttuvat rankemmiksi ja yhteiskunta kaoottisemmaksi.
Suuri osa Sivupolulla elävistä lapsista elää erityisen rakastavien vanhempien hoivissa. Se ei ole pelkkää sattumaa. Asukkaittemme kulttuurissa lapsi on huomattavasti keskeisemmässä asemassa kuin meidän omassa maailmassamme.
Vastaavasti lapset myös pitävät huolta vanhenevista vanhemmistaan. Kenellekään ei tulisi mieleenkään laittaa vanhempiakaan muiden hoidettavaksi. Sellainen veisi ihmiseltä kunnian.
Mutta kaikki eivät Lähi-idässäkään ole hyviä vanhempia. Koska vanhemmuus on yksityisasia eikä yhteiskunta huolehdi lapsista millään tavalla, huonot vanhemmat voivat olla rauhassa kuinka huonoja tahansa. Ja he ovat.
Sivupolulla on mies, joka on elättänyt perhettään jo kymmenvuotiaina. Vanhemmat ovat myyneet hänen työpanoksensa työpaikalle, jossa aikuiset eivät ole suostuneet tekemään liian vaarallisia työtehtäviä.
Sivupolulla on mies, jonka uusi äitipuoli ajoi lapset ulos näiden äidin kuoltua. Salaa uudelta vaimoltaan isä kyllä hankki entisille lapsilleen asunnoksi huoneen jostakin ullakolta, mutta jätti 8-vuotiaan tytön elättämään 2- ja 4-vuotiaita veljiään, miten parhaaksi näki.
Sivupolulla asuu nainen, joka joutui 10-vuotiaana ottamaan kuolleen äitinsä paikan pikkuisten hoitajana, ruoanlaittajana ja isän sänkytoverina.
Sivupolulla asuu mies, jonka suku ei hyväksynyt hänen äitiään ja sen vuoksi hylkäsi pojankin tämän äidin karattua muualle.
Sivupolulla asuu useita nuoria ihmisiä, jotka ovat lähteneet pakoon väkivaltaa ja nälkää, jotka eivät johdu sodasta vaan ilkeästä äitipuolesta tai isäpuolesta, joka haluaa päästä eroon entisen puolison lapsista.
Lumikki etsii edelleen suojaa ja Tuhkimo raataa jossakin. Hannu ja Kerttu kulkevat eksyneinä – ei metsässä vaan raunioissa. Lapsuuteni sadut eivät ole satuja eivätkä liioiteltuja. Ne ovat totta ja jopa aika kilttejä verrattuna joihinkin Sivupolulla kuulemiini tarinoihin verrattuna.
Eivät kertomukset olleet luultavasti satuja täälläkään. Vielä sata vuotta sitten äitien kuolleisuus oli hyvin korkea. Miehet avioituivat nopeasti uudelleen saadakseen jonkun hoitamaan taloutta ja lapsia. Myös avioerossa lapset jäivät aina isälle – ja isän uudelle vaimolle.
Kun sodat ja nälkävuodet veivät leivän pöydästä, voi vain miettiä, kenen lapset ruokittiin ensin.