Yllättäjä vasemmalta: tällainen on Tim Walz, Kamala Harrisin ehdokas varapresidentiksi

Edes valtaosa demokraattien äänestäjistä ei vielä ole muodostanut mielipidettä suhteellisen tuntemattomasta Tim Walzista, Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula kirjoittaa.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Kamala Harris on valinnut varapresidenttinsä. Minnesotan kuvernööri Tim Walz, 60, on Harrisin kampanjakumppani.

Valinta oli hienoinen yllätys. Vielä pari viikkoa sitten Walz oli potentiaalisten varapresidenttien listan loppupäässä. Hyvät televisioesiintymiset, toimiva henkilökemia Harrisin ja Walzin välillä ja kylmä poliittinen aritmetiikka tekivät lopulta Walzista ehdokkaan.

Vanha viisaus sanoo, että varapresidenteillä ei ole väliä. Huono varapresidenttiehdokas voi hävitä ääniä, mutta hyväkään ehdokas ei juuri tuo niitä lisää.

Se oli ennen. Politiikka on muuttunut.

Äärimmäisen tasaisten vaalien aikakaudella varapresidenttien merkitys on kasvanut. Joe Biden auttoi valkoisia sinikaulusduunareita hyväksymään Barack Obaman. Mike Pence teki Donald Trumpista kirkkokelpoisen evankelikaalisille äänestäjille.

Afroamerikkalais-intialainen kahden maahanmuuttajan tytär umpiliberaalista Kaliforniasta vaatii demograafista vastapainoa varapresidentiltä. Tämä rooli on kuin kirjoitettu Walzille.

Pikkukaupungissa kasvanut valkoinen perusmies Keskilännestä on pakkauksena ihanteellinen Harrisin kampanjalle. Minnesotalainen on kuin lihaa syövän valkoisen heteromiehen karikatyyri.

Ex-kongressiedustaja, pitkään palvellut reservin kersantti, innokas metsästäjä, lukion historianopettaja ja amerikkalaisen jalkapallon valmentaja on kotonaan maatalousnäyttelyissä, mussuttamassa makkaraa ja puhumassa paikallisten kanssa kauriskivääreistään. Walz on juuri sellainen mies, joiden pakoa puolueesta demokraatit ovat valittaneet jo vuosikymmeniä.

Varapresidenttien pitää olla rakkikoiria, ja Walz osaa poliittisen hyökkäyspelin. Hän sekoittaa analyyttista kritiikkiä tarttuviin solvauksiin ja tarjoilee ne leppoisan hymyn kera.

Piikittely ilman ilkeyttä on taitolaji. Ihanteellinen amerikkalainen poliitikko on ystävällisesti hymyilevä kovanyrkki. Walz on tässä lahjakas. Mies ryhtyi kutsumaan Trumpia ja J.D. Vancea ”kummallisiksi” (weird), ja Trumpin raivoksi termi tarttui.

Poliittisesti Walz on pohjimmiltaan populisti, mutta hänen populisminsa on positiivista ja optimistista. Hän on maltillinen demokraatti, mutta hieman kauempana vasemmalla kuin mitä hänen imagostaan voisi olettaa.

Walz on haavoittuvainen oikealta tuleville iskuille. Minnesota, Walzin kotiosavaltio, on historiallisesti Keskilännen liberalismin keskus, ja Walz on sen poliittisen kulttuurin tuotos.

Republikaanit ryhtyivät nopeasti kuvailemaan Walzia radikaaliksi vasemmistolaiseksi. Minnesotan kuvernöörinä Walz teki amerikkalaisittain progressiivista politiikkaa, johon kuuluivat ilmaiset kouluateriat ja kunnianhimoinen ympäristölainsäädäntö.

Seuraavien päivien kiivas poliittinen taistelu keskittyy Walzin määrittelyyn. Kansallisesti Walz on melkein tuntematon ihmisille, jotka eivät aktiivisesti seuraa politiikkaa. Demokraatit kuvaavat Walzia pragmaattisena kansanmiehenä Keskilännestä, ja republikaanit pyrkivät tekemään hänestä radikaalin, joka ei pysäyttänyt George Floyd -mellakoita.

Edes valtaosa demokraattien äänestäjistä ei ole vielä muodostanut selkeää mielipidettä Walzista. Julkisen mielikuvan määrittely on seuraavan viikon kiivain taistelu – ja eräs tulevien vaalien tärkeimmistä.

Soundtrack: The Replacements, Left of the Dial