Yliopistourheilun puolustuspuhe

Huomenna on eräs amerikkalaisen urheiluvuoden suurimpia päiviä. Kello 18:30 itärannikon aikaa nappulakenkä osuu siannahkaiseen palloon Wake Forest -yliopiston kentällä, potkaisten yliopistojen jenkkifutiskauden käyntiin.

Yliopistourheilu on varsinkin Etelässa suositumpaa kuin ammattilaisurheilu. Yliopistojen amerikkalaisen jalkapallon stadionit ovat isompia kuin ammattilaisjoukkueiden, ja parhaimpien porukoiden jokainen kotiottelu on myyty loppuun kuukausia ennen kauden alkua.

Yliopistourheilun suosion on helppo ymmärtää. Yliopistojen pelaajat ovat useimmiten oman osavaltion poikia. Toisin kuin ammattilaiset, he pelaavat oman joukkueensa ja osavaltionsa kunnian puolesta. Kun University of Florida kohtaa University of Georgian, ottelussa ottavat Floridan ja Georgian nuorukaiset toisistaan mittaa.

Ammattilaisurasta haaveilevat ja/tai yliopistojaan rakastavat yliopistopelaajat yrittävät enemmän. Modernia NBA-peliä katsoessa joskus tuntuu kuin todistaisi Harlem Globetrotterin showta. Atletismi ja taitotaso ovat todella korkealla, mutta kukaan ei välitä pelata puolustusta tai sukeltaa irtopallojen perään. Yliopistokoriksen intensiteetti on noin satakertainen, ja maaliskuinen mestaruusturnaus on ehkä maailman paras vuosittainen urheilutapahtuma.

Intensiteetti ulottuu myös katsomoihin. Yliopistoista valmistuneet sitoutuvat joukkueihinsa huomattavasti vahvemmin kuin ammattilaisjoukkueiden fanit omiinsa. Tunneside vanhan opinahjon välillä on vahva. Tunnustan, että jokainen kerta kun University of North Carolina häviää arkkivihollinen Dukelle koripallossa, kurkkuani kiristää eikä ahdistus hellitä pariin päivään.

Yliopisto-pelien ympärille syntynyt, pelejä edeltävä tailgate-juhla on myös erinomainen perinne. Pelien alla kymmenet tuhannet kokoontuvat kampuksille juomaan olutta, grillaamaan, tapaamaan tuttuja, ja virittäytymään päivän koitosta varten. University of Georgian fanien sanonta, että päivä ottelussa on päivä 96000 parhaan kaverisi kanssa on osuva.

Kun aloitin opiskeluni Yhdysvalloissa, pidin alussa yliopistourheilua outona ilmiönä ja liki yliopistojen akateemista arvoa halventavana instituutiona. Oi nuoruuden typeryyttä! Nyt ymmärrän, etta se on loistava yliopistojen yhteishengen luoja, tulonlähde yliopistoille, kampusten tervehenkinen ajanviete, sekä jo valmistuneiden opiskelijoiden tunneside alma materehin.

Soundtrack: Joukko UNC:n opiskelijoita, Carolina Fight Song (videon viimeinen minuutti).