Yhdysvaltojen hallituksella, Ukrainalla ja Taiwanilla on Elon Musk -ongelma
Huoli Muskin vallasta muokata globaalia turvallisuuspolitiikkaa on levinnyt sekä demokraattien että republikaanien parissa.
Yhdysvaltojen sotilasjärjestelmät ovat yhä riippuvaisempia Elon Muskin omistamasta ja hallitsemasta teknologiasta, mutta arvaamattoman miljardöörin käytös ja kommentit huolestuttavat Washingtonia.
Musk on ollut omalaatuinen persoona koko julkisen uransa ajan. Noin 174 miljardin euron omaisuus antaa hänelle valtaa seurata impulssejaan ja jopa haistatella merkittäviä yhteistyökumppaneita.
Viime kuukausina Muskin käytös ja toimet ovat kohdanneet kasvavaa kritiikkiä. Tietovuodot kertovat miehen lisääntyneestä psykedeelisten huumeiden käytöstä. Musk kiistää tiedot vain osittain. Hän on myöntänyt käyttävänsä ketamiinia mielenterveydellisistä syistä, ja Muskin marihuanan polttaminen on yleisessä tiedossa.
Yhdysvaltain hallintoa huolestuttaa ennen kaikkea Muskin toimet Ukrainassa ja Taiwanissa. Raporttien mukaan syyskuussa 2022 Musk esti Ukrainan pääsyn Starlinkiin, kun Ukraina valmisteli iskua Krimiin. Musk pelkäsi Venäjän vastaavan ydinaseilla.
Taiwaniin sijoitetut amerikkalaiset joukot sanovat Muskin estäneen heidän pääsynsä Starlinkiin. Kiista sai edustajainhuoneen Kiina-komitean reagoimaan ruokkien huolia Muskin toimien vaikutuksesta Yhdysvaltojen puolustus- ja ulkopolitiikkaan.
Huoli yhden yksityisen henkilön vallasta muokata globaalia turvallisuuspolitiikkaa on levinnyt sekä demokraattien että republikaanien parissa. Demokraatit ovat lisäksi turhautuneita Muskin levittämistä teorioista laittomien maahanmuuttajien rekrytoimisesta demokraattien äänestäjiksi.
Liittovaltion viranomaiset ovat etsineet keinoa neutralisoida Muskin valta-asema. Sen vaihtoehdot ovat joko Starlinkin kansallistaminen ja tuominen suoraan valtion kontrolliin tai sijoitus Starlinkin korvaavaan teknologiaan.
Starlink on teknologisesti ylivertainen järjestelmä. Sen korvaaminen maksaisi huomattavia summia, eikä uutta järjestelmää luoda yhdessä yössä.
Toistaiseksi Yhdysvaltojen puolustus- ja ulkopoliittiset päättäjät joutuvat operoimaan maailmassa, jossa yhden, vajavaisesti informoidun ja paranoideja teorioita levittävän miehen mahdollisesti kemiallisesti muokatut mielialat muokkaavat tapahtumia kriisipesäkkeissä.
Soundtrack: The Byrds, Eight Miles High