Yhdysvallat vinkuu vaan ei pamahda: kriisi on maan luonnollinen olotila
Presidentinvaalit lähestyvät. Molemmat pääpuolueet ovat varmoja, että vastapuolen voitto merkitsisi Yhdysvaltojen perikatoa.
Mikäli opposition ehdokas voittaa vaalit, ”murhia, ryöstöjä, raiskauksia, aviorikoksia ja insestiä opetetaan ja harjoitetaan avoimesti”, kirjoittaa vaikutusvaltainen sanomalehti. Eliitin Yale-yliopiston presidentti uskoo opposition voiton puskevan amerikkalaisten vaimot ja tyttäret prostituutioon.
Oppositiota kannattava tunnettu journalisti analysoi kolumnissaan kuinka istuva presidentti ei käyttäytynyt ”kuin mies tai nainen, vaan häntä dominoi vastenmielinen hermafrodiittinen luonne.”
Pöyristyttävät syytökset lentävät molemmin puolin. Molempien ehdokkaiden kannattajat ovat yksimielisiä yhdestä asiasta: jos vastapuoli voittaa vaalit, Yhdysvallat tuhoutuu ja demokratia on mennyttä.
Nämä vaalit käytiin vuonna 1800, ja niissä olivat vastakkain Thomas Jefferson sekä John Adams – kaksi älyllistä jättiläistä Yhdysvaltojen perustajien eturivistä.
Jeffersonin usko minimaaliseen valtioon, Ranskan vallankumouksen komppaaminen, sekä skeptisyys järjestäytynyttä uskontoa kohtaan synnyttivät syytöksiä jumalattomasta anarkismista, joka johtaisi giljotiineihin amerikkalaisten kaupunkien toreilla.
Adamsin elitismi, luottamus keskitettyyn hallintoon, sekä brittiläisen yhteiskunnan ja valtakoneiston ihailu saivat Jeffersonin kannattajat uskomaan, että Adamsin presidenttiys merkitsisi tyranniaa sekä monarkismia.
Me luemme toistuvasti analyyseja, jotka päivittelevät Yhdysvaltojen poliittista kriisiä ja maan jakautumista. Mielipidetiedustelut eivät pidä sisällissotaa mahdottomana. Toinen pääpuolueista flirttailee puoliavoimesti orbanismin kanssa, kyseenalaistaen amerikkalaisen demokratian ja instituutioiden rehellisyyden.
Kenenkään ei kannata repiä ihokastaan. Tilanne on kaukana ihanteellisesta ja amerikkalainen poliittinen kulttuuri on tulehtunut. Silti amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuminen, vankka usko vastapuolen vaalivoiton johtavan maan tuhoon ja jopa poliittinen väkivalta ovat yhtä vanhoja kuin Yhdysvallat itse.
Amerikkalainen yhteiskunta kompastelee kriisistä toiseen. Samanaikaisesti se on yhä suvaitsevaisempi, avoimempi, moniarvoisempi ja kirjavampi maa. Jokaista takaiskua seuraa ja edeltää kaksi askelta eteenpäin.
Kriisi ei ole poikkeus-, vaan normaalitila amerikkalaisessa politiikassa. Amerikkalaiset ovat pelänneet maan hajoamista sen synnystä saakka. Sen perustuslaki on monessa mielessä jarrutuskoneisto, joka pyrkii tekemään politiikan hitaaksi ja vaikeaksi, koska maan perustajat ymmärsivät sitä repivät jännitteet sekä niihin liittyvät poliittiset riskit.
Vallankumouksellinen sukupolvi tiedosti tilanteen. Kun perustuslakia liimattiin kasaan vuonna 1787, tiedonjanoinen philadelphialainen kysyi neuvotteluista poistuvalta Benjamin Franklinilta, josko Yhdysvalloista on tulossa monarkia vai tasavalta.
”Tasavalta, jos onnistutte pitämään sen”, Franklin vastasi.
Nullifikaatio-kriisi, Kansasin sisällissota 1850-luvulla, sisällissota, sitä seurannut väkivaltainen ja kaoottinen jälleenrakennus, väkivaltaan nojaava ja perustuslain vastainen valkoinen ylivalta etelässä, 1800–1900 luvun taitteiden poliittinen radikalismi, kansalaisoikeusliike ja 1960–70 lukujen radikalismi muodostavat tärkeät siivut Yhdysvaltojen poliittista historiaa.
Monet vanhemmat amerikkalaiset muistavat kaiholla toisen maailmansodan jälkeisiä vuosikymmeniä. Historiallinen vauraus ja kylmän sodan konsensus pitivät maan ulkopoliittisesti melko yhtenäisenä. Donald Trump kannattajineen puhuvat 1950-luvusta vuosikymmenenä, jolloin Amerikka todellakin oli great.
Myös nostalgian kultaisella vuosikymmenellä oli pimeä puolensa. Rasismi ja valkoisten reaktiot rapautuvaan rotuerotteluun leimasivat 1950–60 lukuja erityisesti etelässä. Valkoinen ylivalta ei kaatunut ilman väkivaltaa; afroamerikkalaisten tasavertaiset poliittiset ja sosiaaliset oikeudet vaativat lukuisia kuolonuhreja.
Tänään maan poliitiikka on viime vuosikymmenten vakiota pahemmassa kriisissä, erityisesti republikaanien nykylinjan takia. Mitä valtapyrkimyksiin tulee, puolue on valinnut äänestämisen vaikeuttamisen sekä laki- ja hallintotekniset manipulaatiot demokratian ja hyvien argumenttien sijasta.
Trump ja trumpismi muodostavat uhkatekijän, mutta amerikkalaiset instituutiot ja institutionaalinen muisti ovat liian voimakkaita demokratian tuhoutumiseksi. Yhdysvallat kokee tulevaisuudessakin rajallista poliittista väkivaltaa, valitettavasti, mutta se pysyy vaikutukseltaan rajallisena.
Yhdysvallat on läpi historiansa ollut vauras, uskomattoman luova, dynaaminen ja kaaoottinen yhteiskunta. Yksi poliittinen myllerrys ei pysty kaatamaan amerikkalaista demokratiaa. Maalla on kokemusta kriiseistä, mutta myös niihin vastaamisesta.
Soundtrack: Hamilton (musikaali), Aaron Burr, Sir/My Shot.