Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Yhdysvallat: huhut kuolemasta ovat ennenaikaisia

Marko Maunula
Blogit Americana 9.12.2010 21:40

Yhdysvallat on romahduksen partaalla, kirjoittaa tunnettu historioitsija Alfred W. McCoy Salon.com -webbilehden sivuilla.

Sekoittamalla huolestuttavia faktoja ja spekulatiivisia visioita, McCoy argumentoi, että Henry Lucen vuonna 1941 povaama ”amerikkalainen vuosisata” on saapumassa ennenaikaiseen loppuun. McCoyn visioissa amerikkalainen hegemonia kestänee enää noin 15 vuotta.

Yhdysvaltojen talousvaikeudet, rappeutuva koulutusjärjestelmä, sekä hidas teknologinen taantuma auttavat Kiinaa syrjäyttämään Yhdysvallat maailman johtavana taloutena sekä kasvavana sotilasmahtina uskottua nopeammin, McCoy uskoo. Imperiumit kaatuvat usein yllättävän nopeasti, kuten Neuvostoliiton ja muiden eurooppalaisten ex-maailmanmahtien esimerkit osoittavat.

Yhdysvalloilla on huolensa. Pysyvän menestyksen takaaminen on vaikeaa, jos infrastruktuuri ja koululaitos jatkavat nopeaa rapautumistaan. Molempien korjaaminen vaatii talouden rakenteellisten ongelmien, kuten jatkuvan velkaantumisen sekä vaurauden keskittymisen, korjaamista. Silti, McCoyn kannattaisi maalata pirunsa lyijykynällä tussin sijasta.

McCoy laskee Yhdysvaltain romahduksen alkaneen vuodesta 2003 ja katastrofaalisesta Irakin sotaretkestä. Sen aiheuttama diplomaattinen, taloudellinen, ja sotilaspoliittinen vahinko on historioitsijan visioiden sydämessä. Tämä lähtökohta selittää myös, miksi McCoy on väärässä.

Vuonna 1967 ranskalainen journalisti Jean-Jacques Servan-Schreiber julkaisi hittiteoksensa Le Défi Américain. Servan-Schreiber purki teoksessaan Algerian sotaretken ryvettämän ja menetetyn imperiumin aiheuttamia traumoja, ja povasi Yhdysvaltain taloudellisen vallan tekevän pian Euroopasta oman sateliittinsa.

Vain pari vuotta myöhemmin My Lain verilöyly, Chicagon puoluekokouksen katastrofi, Martin Luther King, Jr.:n sekä Bobby Kennedyn murhat, ja talouden ongelmat saivat monet amerikkalaiset pitämään maataan moraalisesti ja taloudellisesti rapautuvana suurvaltana. Yhdysvaltojen henkinen krapula ja talousvaikeudet jatkuivat aina 1980-luvun puoliväliin.

Hävityt tai pattiin päättyneet sodat synnyttävät kansakunnissa ymmärrettävää pessimismiä, ja huono talous vain vahvistaa tunnetiloja. Tämän päivän Yhdysvallat ei ole poikkeus. McCoy, Etelä-Aasiaan erikoistunut historioitsija, ymmärtää ja näkee Aasian nousun kirkkaammin kuin me muut, mutta hänen reaktionsa Yhdysvaltoihin nykytilanteeseen näyttävät pahasti viime vuosien Irak-krapulan värittämiltä.

Aniharva neokonservatiivi-piirien ulkopuolella uskoi Neuvostoliiton romahdusta seuranneen yksinapaisen, Amerikka-keskeisen maailmanjärjestyksen kestävän kovinkaan kauan. Nyt uudet aasialaiset talousmahdit ovat nousemassa Yhdysvaltain ja Euroopan rinnalle – ainakin taloudellisesti ja mahdollisesti myös sotilaallisestikin.

Talous ei ole nollasummapeliä, ja Kiinan nousu ei tarkoita, että sen uusi vauraus olisi pois meiltä muilta. Kiina nousee rajusti, mutta Yhdysvaltain ”romahdus” näyttää ennemminkin status quolta.

Moninapaisen maailman nousu ei tarkoita entisen ainoan navan katoamista. Vaikka suhteellinen tai jopa absoluuttinenkin valta hieman rapisikin, se ei tuomitse maata ”romahdukseen” tai oikeuta Cormac McCarthy -visioita apokalyptisesta amerikkalaisesta autiomaasta. Brittiläinen ja ranskalainen imperiumi eivät ole enää maailman ainoita suvereeneja valtavoimia, mutta elo Thamesin ja Seinen varsilla näyttää edelleen melko vauraalta ja tasapainoiselta.

Soundtrack: Prince, America.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Joo, samaa mieltä. Eikä unohtaa sovi, että USA on käytännössä Yksi Yhtenäinen Manner, jossa Yksi Järjestelmä. Se on merellinen korkean koulutuksen ja high techin suurvalta, jonka on tosin sopeuduttava pahenevaan resurssipulaan(kin). Mutta kuinkahan mahtavat Aasian taloudet sopeutua luonnonvarojen ja elintarvikkeiden riittävyyteen, jotka pahenevat sitä rajummin, mitä enemmän ne vaurastuvat?

”Yhdysvaltain ”romahdus” näyttää ennemminkin status quolta.” Tulikohan kirjoitettua nojatuolista lumen ja jaan keskelta?

Yhdysvaltain tyottomyys tulee pysymaan korkealla pitkaan. Miksi? Kongressi tuki Yhdysvatain teollisuuden massamuuton Kiinaan, Intiaan ja muualle kaukoitaan. Siirtyneet tyopaikat pysyvat naissa halpatyovoiman maissa ja jaytavat Yhdysvaltain maksutasetta energian lisaksi. Firmoilla menee hyvin mutta kansalla ei.

Koulutustaso laskee, koska huipputeknologian laitokset aseteollisuutaa lukuunottamatta siirrettin naihin maihin. Huipputeknologiaa voi kehittaa vain siella missa tuotantolaitokset ovat. Yhdysvaltain koulujarjestelma on mahdollistanut korkean koulutuksen vain kapealle ja hyvin varakkaalle kansanosalle.

Sotateollisuus on maailman huipputasoa ja siihen uhrataan vuosittain yhta paljon varoja kuin koko muu maailma panee omaan sotateollisuuteensa. Aseet tehdaan kayttoa varten ja nykyinen korkea tyottomyys takaa kayttovoiman.

Kaikki 17 aiempaa maailman suurvaltaa ovat sortuneet laiskuuteen mika johtaa koulutuksen laskuun ja ahneuteen. Miksi 18:sta olisi muita parempi.

Visiona tuo aiemmin esitetty 15 vuoden aika romahdukseen on pitka mutta kuka tietaa – sodat kestavat pitkaan.

Dollari ei voi menettaa arvoaan maailman reservivaluutta. Kukaan ei ole toistaiseksi kieltaytynyt ostamsta dollareita. Paljon puhuttu USA:n valtion velka on silman lumetta. Velkaa ei ole lyhennetty kertaakaan sitten 1830 ja 1960 muutos yksityisen keskuspankin FED’in valtuuksiin rajoitti FED’in valtuuksia pidattaa korkotuloistaan vain todelliset kulut ja 6%:n koron pankin omalle paaomalle. Kaikki ylimaarinen korkotulo on siirrettava vuosittain USA:n valtion tileille. Tama tarkoittaa sita, etta USA:n kaikki valtion velka on FED’in kulujen jalkeen korotonta.

FED’n todellinen palkkio on edellen tuntematon. Kiinteaa 6%:n korkoa on maksettu vuodesta 1913 saakka ja korkoa korolle laskien paaoma on nyt 284 kertainen ja kasvaa tana vuonna 17 kertaa alkuperaisen sijoituksen verran.

Mielenkiintoinen kirjoitus! Haluan tuoda myös ilmi yhden näkökulman. Kiinan noususta puhutaan paljon, mutta minua ihmetyttää miksi tulevaisuuden visioissa ei oteta huomioon sitä luultavaa tosiasiaa että maan talouskasvu ei välttämättä jatku ikuisuuksiin samanlaisena. Kiinalla on pahenevat ympäristöongelmat ja sen tilanne muistuttaa monelta osin Japanin 1980-luvun tilannetta ennen kuplan puhkeamista. Sitten täytyy muistaa yksi Amerikan (ja Euroopan) etu Kiinaan nähden. Amerikka on demokratia, ja avoimemmassa yhteiskunnassa on paljon ihan taloudellisia etujakin.

USAlle käy köpelösti kuten muillekin imperiumeille on käynyt. Se ahneuksissaan vei tehtaat Kiinaan eikä moukkamaisesti ymmärtänyt Kiinan kulttuuria seurauksin, että Kiina valtaa pysyvästi markkinat ja pitää taatusti ne omassa hallinnassaan. Sotaintoilu lähetyshengessä vie ulkoiset ystävät ja Puskan Yrjö ei ollut lukenut edes vanhoja sotaklassikoita, joissa sanottiin, että sotaan kähtijällä pitää olla kassa täynnä. Sotaa on käyty velalla ja käppi budjetissa on räjähtänyt käsiin. Loppuu se uho Usaltakin vielä.

Voi olla että jenkkien elintaso joutuu jonkinlaiselle laihdutuskuurille lähikymmeninä vuosina, mutta tietotaitoahan siellä piisaa valtavasti. Pelaamalla korttinsa oikein Yhdysvallat kyllä säilyttää suurvaltamahtinsa ja arvostuksensa demokraattisia arvoja toteuttavien maiden piirisssä, ehkäpä muidenkin.

”Pelaamalla korttinsa oikein Yhdysvallat kyllä säilyttää suurvaltamahtinsa ja arvostuksensa demokraattisia arvoja toteuttavien maiden piirisssä”

Jaa minkä arvostuksen?

Näitä luetaan juuri nyt