Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Yhdysvallat, Eurooppa, ja liittovaltioiden synnytyskivut

Blogit Americana 13.2.2012 16:17
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Ateenan mellakat merkitsevät tuoreimpia supistuksia uuden Euroopan synnytystuskissa. Euroopan painiessa talous- ja identiteettiongelmiensä kanssa, sen kannattaisi vertailla kokemuksiaan toisen liittovaltion, Yhdysvaltojen, syntymistarinan kanssa.

Liittovaltioiden luominen on vaikea savotta. Yhdysvaltojen synty vaatii vuosikymmenien poliittisen kamppailun. 1760-luvun alun veroprotesteista käynnistynyt itsenäisyysliike huipentui itsenäisyysjulistukseen 4.7.1776, mutta senkin jälkeen sota, protestit, debatit, diplomaattiset kädenväännöt, perustuslain kirjoitus ja hyväksyttäminen, ja kansallisen yhtenäisyyden synty veivät vielä vuosia – jopa vuosikymmeniä. Amerikkalainen identiteetti syrjäytti osavaltioidentiteetin vasta sisällissodan (1861-65) yhteydessä, ja hävinneessä Etelässä vasta sen jälkeen.

Itsenäistymisensä jälkeen amerikkalaiset kinasivat maan talouspolitiikasta kiivaasti ja kauan. Taistelu keskuspankin luomisesta ja sen roolista kestivät vuosikymmenia. Tariffikiistat puskivat maan hajoamisen ja sisällissodan partaalle jo vuosina 1832-33. Aseisiin maa tarttui myöhemmin, presidentti Abraham Lincolnin vaalivoiton myötä, kun Etelä pelkäsi uuden presidentin lopettavan orjuuden ja julistautui itsenäiseksi.

Sisällissodan jälkeinen poliittinen jälleenrakennus johti jälleen väkivaltaan ja syviin poliittisiin kriiseihen Pohjoisen ja Etelän välillä. Myös 1900-luvulla maa oli poliittisesti kaukana harmoniasta, kun kansalaisoikeusliike, 1960-luvun aktivismi, sekä maan kasvava poliittinen jakautuminen muokkasivat Yhdysvaltojen politiikkaa. Tämän päivän jako punaisten ja sinisten, republikaanisten ja demokraattisten, kaupunkien ja maaseudun välillä, edustaa luonnollista jatkumoa maan historiallisessa köydenvedossa. Tänään vastakkainasettelu on vain huomattavasti laimeampaa kuin vaikkapa muutama vuosikymmen sitten.

Onko Yhdysvaltojen olemassaolo kaiken verenvuodatuksen sekä poliittisten riitojen väärtti? On.

Yhdysvallat on erä läntisen demokratian mallitapauksia, joka on, Eurooppaan verrattuna, ratkonut poliittisia ja taloudellisia riitojaan asein melko harvoin. Se on pelannut myös erittäin tärkeää roolia maailman pelastamisessa saksalaiselta ja japanilaiselta militarismilta, natsismilta, sekä kommunismilta. Vielä 1990-luvulla Yhdysvallat lopetti verenvuodatuksen Balkanilla, kun eurooppalaisista ei ollut kansanmurhan estäjiksi.

Yhtenäinen ja vahva Yhdysvallat on, satunnaisista isoistakin virheistään huolimatta, ollut positiivinen voimavara maailmassa. Yhdistynyt Eurooppa voi myös kehittyä tärkeäksi demokratian voimavaraksi muuttuvassa maailmassa.

Yhtenäistymiskehitys Euroopassa on, tietenkin, erilainen, ja maanosa on vanhempien kansallisvaltioiden määrittelemä alue. Silti, myös Yhdysvallat oli-ja on-alueellisten kulttuureiden ja eri kieliryhmien leimaama maa, joka on sisältäpäin katsottuna huomattavasti heterogeenisempi kuin mitä monet sivistyneetkin eurooppalaiset uskovat. Yhdistymiskehitys ei ollut läpihuutojuttu tai itsestäänselvyys Yhdysvalloissakaan.

Euroopan Unioni ja vanhan mantereen yhdistymiskehitys on ollut peruspiirteittäin erinomainen liike. Se on edesauttanut vaurauden lisääntymisessä, aidon eurooppalaisen identiteetin synnyssä, ja, ennen kaikkea, rauhan ylläpitämisessä entisten verivihollisten välillä.

Yhdistymiskehitys ei ole helppoa, ja jossain vaiheessa parhaatkin politiikot ja byrokraatit tekevät virheitä, kuten he tekivät hyväksyessään Kreikan euroalueeseen, luodessaan yhteisen valuutan ennen yhteistä talouspolitiikkaa, puskiessaan läpi järkälemäistä perustuslakiaan, ja harjoittaessaan mikrotason koomista direktiivipolitiikkaa. Silti, toistaiseksi Euroopan yhdistymiskehitys on ollut vertailevassa tutkimuksessa melko kivutonta ja hyvin onnistunutta.

Ateenan mellakat, kansallismielisten politiikoiden remuaminen, lakot, ja poliittiset väännöt niin Brysselissä kuin kansallisissakin parlamenteissa eivät lopu pian – onneksi. Kyse on uuden Euroopan luomisesta, ja aktiivinen-jopa kiihkeä-poliittinen debatti on tärkeä osa uudenlaisen poliittisen järjestyksen ja demokratian syntyä.

Kreikan ongelmat ovat kansallisvaltion, ei EU:n, luomia. Myös monet Amerikan synneistä orjuudesta rasismiin olivat osavaltioiden, ei Yhdysvaltojen, syytä. Euroopan pohtiessa tulevaisuuttaan, ehkä sen kannattaisi katsoa Yhdysvaltoja entistäkin tarkemmin. Tämä voisi auttaa synnytystuskissa sekä asioiden pistämisessä rauhalliseen perspektiiviin.

Soundtrack: Jacques Brel, Amsterdam.