Yhdysvallat eristäytyi ja sai maksaa siitä
Ensimmäinen maailmansota loi epäonnistuneen maailman.
Torstaina 6. huhtikuuta tulee kuluneeksi sata vuotta Yhdysvaltojen kongressin sodanjulistuksesta Saksan keisarikunnalle.
Sodanjulistus johtui Saksan ilmoituksesta, että se aikoo käynnistää uudelleen rajoittamattoman sukellusvenesodan Atlantilla. Se pyrki nyt upottamaan amerikkalaisia rahtilaivoja, jotka toivat Ranskalle ja Iso-Britannialle elintärkeitä sota- ja elintarvikkeita.
Toinen sodanjulistuksen syistä oli niin sanottu Zimmermanin sähke. Saksa oli lähestynyt Meksikoa luvaten sille osia Yhdysvalloista, jos se ryhtyisi rettelöimään Yhdysvaltojen etelärajalla ja auttaisi siten Saksan voittoon sodassa. Saksa ymmärsi Yhdysvaltojen sotatarvikkeiden merkityksen vihollisilleen ja halusi ohjata amerikkalaisten huomion toisaalle.
Sota tarjosi myös presidentti Woodrow Wilsonille tilaisuuden soveltaa progressiivisia ideoitaan kansainväliseen politiikkaan. Entinen professori uskoi, että sodan jälkeen hän kykenisi ohjaamaan länsimaat kohti uutta, rationaalista, vapaaseen kauppaan ja kansainväliseen yhteistyöhön perustuvaa järjestelmää.
Kuten tiedämme, Saksan uhkapeli ei onnistunut. Yhdysvallat saapui Eurooppaan vasta sodan loppukuukausiksi, mutta se auttoi Ranskaa ja Iso-Britanniaa kukistamaan jo köysissä olevan Saksan.
Myös Wilsonin idealismi hävisi. Wilson itse saapui Eurooppaan johtamaan Yhdysvaltain delegaatiota rauhansopimuksen neuvotteluissa. Eurooppalaiset nationalistit eivät kuunnelleet kansainvälisestä maailmanjärjestyksestä puhuvaa amerikkalaista, vaan keskittyivät omien kansallisten etujensa maksimointiin sekä Saksan kurittamiseen.
Wilson hävisi myös kotona. Kongressia hallitsevat republikaanit kampanjoivat Wilsonin neuvottelemaa Versailles’n rauhansopimusta vastaan.
Wilson yritti vedota suoraan amerikkalaisiin rauhansopimuksen puolesta, mutta ankara työnteko ja viran paineet kostautuivat. Puhekierroksella ollut Wilson sai vakavan aivoinfarktin Coloradon Pueblossa syyskuun 25. päivä, 1919. Hän ei kunnolla toipunut infarktista, ja sairas presidentti ei kyennyt tappelemaan kongressin republikaaneja vastaan.
Yhdysvaltain kongressi ei ratifioinut rauhansopimusta, ja Yhdysvallat jäi Kansainliiton ulkopuolelle. Maan isolationismi, eristäytyminen, hidasti Euroopan toipumista sodasta niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Lyhytnäköinen nationalismi kostautui kahdella mantereella ruokkien saksalaista revanssihenkeä sekä heikentäen kansainvälistä yhteistyötä.
Yhdysvallat joutui maksamaan kansainvälisen vastuunsa pakoilusta.
Ensimmäinen maailmansota ei ollut turha taistelu. Muulla Euroopalla oli oikeus ja velvollisuus pysäyttää saksalainen militarismi sekä sen pyrkimykset dominoida ja/tai tuhota naapurinsa rajan molemmin puolin.
Valitettavasti samaa ei voi sanoa Versailles’n rauhansopimuksesta. Ranskalaisten ja Brittien katkeruus Saksalle on ymmärrettävää, mutta päätös rangaista Saksaa osoittautui traagiseksi virheeksi.
Myös Yhdysvallat joutui maksamaan omasta isolationismistaan sekä kansainvälisen vastuunsa pakoilusta. Sen huono talous- ja ulkopolitiiikka olivat osavastuussa 1930-luvun kriiseistä sekä ääriliikkeiden kasvavasta suosiosta ympäri läntistä maailmaa.
Tänään me todistamme uuden isolationismin ja kapeakatseisen nationalismin remellystä niin Europassa kuin Yhdysvalloissakin.
Demokratiaa ja läntistä yhtenäisyyttä vierastavat valtiot ja instanssit kyynisesti ruokkivat kansallismielisiä politiikkoja ja ajatussuuntia. Nopeaa demograafista ja taloudellista muutosta vähättelevät politiikot sekä taloudellinen eliitti vieraantuu kansasta, joka reagoi äänestämällä ääripuolueita ja heidän kieltään puhuvia populisteja.
Maailmanjärjestyksen tämänhetkinen kriisi ei tietenkään ole yhtä vakava kuin se ongelmanippu, joka vei maailman kahteen sen historian suurimpaan sotaan. Silti, on pelottavaa todistaa tilannetta, jossa liki jokainen länsimainen vaali uhkaa tuhota koko yhdistyneen Euroopan idean.
Tässä tilanteessa meidän olisi ehkä hyväksi tutkia ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksen sekä sen luoman maailman epäonnistumisia – niin Yhdysvaltojen kuin Euroopankin vinkkelistä, sekä amerikkalaisten että eurooppalaisten toimesta.
Soundtrack: Billy Murray, Over There