Wikileaks, etiikka, ja uusi suomettuminen

Lehtijuttujen määrän ja näkyvyyden perusteella on helppo päätellä, että suomalainen media on poikkeuksellisen innostunutta wikileaks-paljastuksista.

Amerikkalainen media on jo käytännössä lopettanut wikileaks-paljastusten vatvomisen. New York Times ylläpitää tietääkseni edelleen toimittajien ryhmää, joka penkoo tiedostoja mahdollisten tärkeiden lisätietojen varalta, mutta amerikkalainen uutistoimittaja ja uutisten kuluttaja ovat jo siirtyneet uusiin aiheisiin.

Mistä suomalaisten into vatvoa mitä-kukakin-politiikko-sanoi-kenelle-mistäkin-aiheesta oikein johtuu? En ole alan asiantuntija enka totta puhuakseni tunne suomalaista nyky-yhteiskuntaa enää kovinkaan hyvin, mutta kaukaisesta perspektiivistä katsottuna en voi olla pistämättä tätä sekä perinteisen vääristyneen omakuvan sekä suomettumisen jälkitautien syyksi.

Suomalainen rehellisyys ja ystävällinen suorapuheisuus ovat erinomaisia ominaisuuksia, joita kaipaan edelleen, liki kahden vuosikymmenen ulkomailla asumisen jälkeenkin. Jopa diplomatiassa me odotamme poliitikoilta(mme) käytöstä, joka vastaa suomalaista etiikkaa, mutta joka sopii huonosti diplomatian vähemmän runolliseen todellisuuteen.

Esimerkiksi amerikkalainen uutisten seuraaja ja poliittisesti valvoutunut tarkkailija on huomattavasti paatuneempi ja kyynisempi kuin hänen suomalainen hengenheimolaisensa. Wikileaksin paljastukset politiikan raadollisuudesta tuskin nostattavat täällä kulmakarvoja, mutta suomalaiset pureskelevat aihetta vaikka maailman tappiin saakka, voimakkain ja pettynein reaktioin.

Toinen teoriani koskee suomettumisen kipeää taakkaa. Useiden suomalaisten politiikkojen käytös Neuvostoliiton suhteen oli suorastaan häpeällisen tragikoomista. Kaikki lässytykset ajan hengestä ja realismista sikseen, maan rähmällään makaaminen ja totalitäärisen systeemin mielistely oli vastenmielistä ja väärin.

Nyt monet ilmeisesti pelkäävät uutta Yhdysvaltojen myötäilyn aaltoa, suomettumisen läntistä versiota. Läheinen diplomatia sekä lämpimien välien ylläpitäminen Yhdysvaltojen kanssa näyttää pelottavan monia sekä heittävän suomettumisen varjon analyysin ylle.

Yhdestä asiasta suomalaiset voivat olla helpottuneita: heidän wikileaks-keskustelunsa eivät leviä maailman mediaan tai tietoisuuteen. Itse asiassa muu maailma ei välitä aiheesta karvankaan vertaa.

Soundtrack: David Bowie, Conversation Piece.