Wall Street ja keskiluokan raivo

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuka protestoi ketä Occupy Wall Street -liikkeessä? Tähän mennessä paras selitys sanoo, että kysessä on alemman eliitin protesti korkeampaa eliittiä vastaan.

Toistaiseksi en ole löytänyt vahvaa demograafista analyysiä OWS-liikkeen edustajista sekä tukijoista, mutta havainnot vihjaavat vahvasti kyseessä olevan yliopisto-koulutetun ja keskiluokassa kasvaneen kakskyt/kolkytjarisat-jengin protesti.

Analyyttisellä ja teoreettisella tasolla ryhmän politiittinen ideologia vaikuttaa hieman ontolta olkimiesten hakkaamiselta. Sen viholliset koostuvat vanhojen tuttujen all-star miehistöltä: korporaatiot, moderni kapitalismi, ja valkoisen sovinistisen vallan homogeeninen ja kasvoton heijastuma, eli ”systeemi” tai ”the man.”

Mikrotasolla mielenosoittajien argumentit ja konkreettiset vaatimukset ovat sekä kiinnostavampia että paljastavampia. Viime viikkoina eräs protestoijien keskeisiä vaatimuksia on ollut opintolainojen anteeksianto tai ainakin mittava leikkaaminen. Se paljastaa paitsi vaatijoiden luokkataustan, mutta myös jälki-reaganilaisen talouspolitiikan aiheuttamat tukokset ja kasvavat jännitteet koulutetun keskiluokan sisällä.

Yliopistokoulutuksen hinta on viime vuosikymmeninä kasvanut yli kolme kertaa nopeammin kuin amerikkalaisten tulotaso. Samanaikaisesti talouden taantuma sekä laajemmat rakenteelliset muutokset ovat rajoittaneet hyvien työpaikkojen määrää, johtaen suureen määrään työttömiä ja tyytymättömiä, suhteellisen hyvin koulutettuja nuoria aikuisia.

Osa protestoijista on selvästikin humanististen ja esoteeristen tieteiden ja taiteiden opiskelijoita, joiden ei pitäisi olla yllättyneitä, että markkinatalous ei palkitse heidän kirgiisialaisen seksuaali-identiteetin tutkimuksiaan hyväpalkkaisilla työpaikoilla ja lupaavalla uraputkella. Toisaalta, tyytymättömien riveihin mahtuu myös miljoonia sääntöjen mukaan pelanneita, ahkeria ja älykkäitä protestoijia, jotka ovat havainneet tien keskiluokkaan olevan miltei tukossa.

Protestoijat varttuivat Reaganin ja hänen seuraajiensa Yhdysvalloissa. Heidän lapsuutensa oli valtaosin turvattu, ja Toisen maailmansodan jälkeisen ajan vauraus oli heille itsestäänselvä sekä pysyvä olotila. Nyt he ovat havainneet olevansa väärässä.

Amerikkalainen talous on ollut myös viime vuosikymmeninä pääsääntöisesti dynaaminen ja luova voimavara. Silti, koulutuksen kasvava hinta, kutistuva keskiluokka, sekä jatkuvasti kasvavat tuloerot rikkaiden ja kaikkien muiden välillä ovat kiistattomia tosiseikkoja. Keskiluokan vinkkelistä kapitalimin luova tuho on tuhonnut enemmän kuin luonut.

Keskiluokka on perinteisesti samaistunut voimakkaasti yläluokkaan, mutta keskiluokka on historiallisesti ollut myös vallankumouksellinen voima, joka on paikoitellen noussut aristokraatteja vastaan jopa asein. Yli kolmasosa amerikkalaisista tukee OWS-mielenosoittajia.

Eräs amerikkalaisen talouden ja kulttuurin historiallisista voimavaroista on ollut maan nopea luokkaliikkuvuus sekä sen kapitalismin elastinen joustavuus. Tilanne on muuttunut. Sekä teekutsu-liike että OWS-protestit ovat pitkälti samaa mieltä nykyisen talouden ongelmista (pankkien valta, korporatismi, taloudellisen liikkuvuuden hidastuminen, sosiaalisen statuksen lasku, kasvava epävarmuus). Teekutsulaiset tarjoavat ongelmiin lääkkeeksi laissez-faire kapitalismia, ja OWS paluuta keynesiläisille 1950-60 luvuille.

Keskiluokka on vihainen. Yhdysvaltain sisäpolitiikan ehkä tärkein kysymys seuraavalla(kin) vuosikymmenellä tulee olemaan kysymys keskiluokan tulevaisuudesta. Konkreettisella tasolla se tarkoittaa vääntöä siitä, että tarvitseeko keskiluokka enemmän tukea (demokraatit) vai tuleeko kapitalismi korjaamaan ajan kuluessa vääristymät itsestään (republikaanit). Debatti käydään akatemiassa, kongressissa, sekä yhä enemmän myös kaduilla.

Soundtrack: Sly and the Family Stone, Luv’n’haight.