Vuoden amerikkalaiset albumit
Vuosi 2015 jää amerikkalaisen musiikin historiaan laulaja-lauluntekijöiden vuotena. Rapin rintamalla kärsimme pienestä välivuodesta, vaikka Kendrick Lamar julkaisikin vuoden parhaan albumin. Myös raskaamman rymistelyn rintamalla odotetuimmat albumit tarjosivat valtaosin hienoisia pettymyksiä à la Eagles of Death Metal.
Parhaiden levyjen listalleni olisi mahtunut vielä muutama muukin akustisempi hippi-tunteilu, mutta vanhenemisensa tunnustamisen rajat on silti vedettävä jonnekin. Sori, James McMurtry ja muut tasokkaat hyllytetyt.
Kendrick Lamar, To Pimp a Butterfly
Vuoden paras ja ainoa todella hyvä rap-albumi allekirjoittaneen arvioissa. Lamarin skaala on laaja, ja miehen sekoitus spoken wordia, jazzahtavaa funkia ja pehmeästi soljuvia riimejä toimii – ja tanssittaa – mainiosti. Miinukset satunnaisesta viktimisaatio- ja ghetto dysfunktio-romantiikasta.
Sufjan Stevens, Carrie & Lowell
Stevensin paras levy sitten vuoden 2005 mestariteoksen Illinoise. Läpeensä surullinen, äidin kuoleman inspiroima levy taiteilee herkän, lyyrisesti vahvojen balladien sekä testosteroni-vajauksesta kielivän uikutuksen välimailla. Erinomainen levy, mutta sen kuuntelemista on tasapainotettava ankaralla rymistyksellä.
Alabama Shakes, Sound and Color
Shakes jatkaa kunniakkaasti Drive-By Truckersin ja kumppaneiden kartoittamalla Etelän juntti-intellektuellismin tiellä, jossa kampuksien piippolan vaari –lookit ja ylpeys kotiseudusta sekä sen musiikillisesta rikkaudesta yhdistyvät moderniin hipsterismiin. Bändin toinen levy yllättää, mutta ei välttämättä aukea helpolla. Brittany Howardin ääni on entisellään, mutta soundimaailma aikaisempaa sielukkaampi ja hieman vähemmän rockimpi.
Israel Nash, Silver Season
Nashin jalat ovat vahvasti ajattomassa americanassa, mutta pää heiluu kosmoksen tuolla puolen. Hieman kantrahtavaa singer-songwriter matskua noin 1970-luvun alkupuolen Neil Youngin ja, jossain määrin, Gram Parsonsin hengessä, maustettuna ripauksella sisäavaruudessa viipyilevää sielunmaisemaa. Psykedelia elää ja voi hyvin Texasissa.
Father John Misty, I Love You, Honeybear
Narsistisen kunnianhimoinen ja avoin albumi. Fleet Foxesin entinen rumpali, oikealta nimeltään Joshua Tillman, on vakiinnuttamassa paikkaansa tasokkaana sooloartistina. Evankelisessä perheessä kasvanut nuori mies huokuu edelleen kristillistä etiikkaa ja aseistariisuvaa naivismia, mutta myös hieman väsyttävän tosikkomaista suhtautumista omiin tekemisiinsä.
Soundtrack: Kendrick Lamar, How Much a Dollar Cost