Vladimir Putin – venäläinen George W. Bush?
Ukraina on Barack Obaman ulkopoliittisen linjan vaikein testi. Se toimii myös ulkopoliittisen keskustelun kirkastajana, joka on pakottanut amerikkalaiset haukat ja internationalistit puhumaan teorioistaan konkreettisin esimerkein.
Kun venäläiset miehittivät Krimin, monet republikaanit, ja erityisesti puolueen uuskonservatiivinen siipi, ilmaisivat jopa outoa, vastentahtoista ihailua Vladimir Putinia kohtaan.
”Voima” on uuskonservatiivien pavlovilainen koodisana.
Putinin uho, vahva halu pitää kiinni etupiiristään ja nopea sotilaallinen eskalaatio puhuivat heidän kieltään. Jossain määrin Putin on heille likipitäen venäläinen George W. Bush: vaistonvarainen ja nationalistinen johtaja, jonka suuri visio maailmasta paikkaa hänen lyhyen aikavälin strategiset puutteensa.
Uuskonservatiiveille Venäjän toimet Ukrainassa olivat likipitäen Yhdysvaltojen syytä. Presidentti Obaman ”heikkous” houkutteli Putinin käyttämään tilaisuutta hyväkseen. Jos Yhdysvallat olisi näyttänyt pelottavammalta, kriisi olisi vältetty.
Senaattori Lindsey Graham (R-SC) haluaa Yhdysvaltojen luovan ”demokraattisen hirttosilmukan” Venäjän ympärille. Graham näyttää uskovan, että kyllin vahva voiman osoitus kykenee pitämään Venäjän kurissa tai pakottamaan sen kohti läntistä yhteiskuntamallia.
Presidentti Obaman reaktio Ukrainan tapahtumiin perustuu kansainväliseen yhteistyöhön ja ns. takarivistä johtamiseen.
Obama yrittää toimia kansainvälisen yhteisön puitteissa ja tuomitsee Venäjän toimet selvin sanoin, mutta välttäen mittavia, yksipuolisia lausuntoja. Hän haluaa eristää Venäjän kansainvälisesti ja sovittaa Yhdysvaltojen toimet laajempaan läntiseen rintamaan.
Toistaiseksi kumpikaan osapuoli ei ole selvinnyt testeistä puhtain paperein. Haukkojen vastakkainasettelua hakeva politiikka olisi vain nostanut kriisin panoksia. Ukrainalaisten maltti provokaation edessä ja heidän osoittamansa rauhallinen rohkeus ovat muodostaneet tehokkaimmat ”pehmeät aseet” venäläisiä vastaan.
Toisaalta Obaman jahkailu ja moraalinen tasa-arvoittaminen ovat myös heikentäneet Yhdysvaltojen painoarvoa tilanteessa. Hallinnon besserwisserismi ja professorimainen sormenheilutus eivät tehoa. Jyrkkä ja selkeä moralistinen tuomio Venäjän toimille olisi antanut hallinnolle niin sisä- kuin ulkopoliittistakin painoarvoa.
Vanha uuskonservatiivinen ulkopolitiikka osoittautui katastrofiksi, mutta uusi doktriini hakee sekin vielä muotoaan.
Yhdysvallat tarvitsee kärkevää ja laajaa ulkopoliittista keskustelua. Kipeästi.
Soundtrack: Townes van Zandt, Lungs.