Venäjän hyökkäys Ukrainaan palautti yhtenäisyyden amerikkalaiseen politiikkaan. Kestääkö se?
Kun vaalit lähestyvät, pelkään meidän todistavan kahtiajaon politiikan paluuta.
Ukrainan sodan poliittiset ja taloudelliset laineet rantautuvat liki jokaiseen valtioon. Vladimir Putinin hyökkäyssodan eskaloituminen ravistaa myös amerikkalaista politiikkaa – mutta valitettavasti ei kylliksi.
Amerikkalaisen oikeiston trumpilainen siipi on flirttaillut Putinin kanssa jo kauan. Pat Buchanan, amerikkalaisen paleokonservatismin Johannes Kastaja, on ylistänyt Putinin ajamaa konservatiivista uskonnollisuutta, kansallismielisyyttä, sekä traditionaalista arvomaailmaa 2010-luvun puolivälistä alkaen.
Viime vuosina Buchanan on saanut lisää hengenheimolaisia. Ei-valkoinen maahanmuutto, valtakulttuurin maallistuminen, sekä seksuaalinen suvaitsevaisuus on ohjannut monet konservatiivit katsomaan ihaillen Viktor Orbánin ja Putinin kaltaisia johtajia.
Merkittävin näistä totalitarismin fanittajista on tietenkin Donald Trump, mutta hänen vanavedessään pärskyttää iso joukko oikeistolaisen mediasirkuksen sekä republikaanien hihhulisiiven edustajia, kuten Tucker Carlson, Steve Bannon, Madison Cawthorne ja Josh Hawley.
Fox Newsin katsojista 71 prosenttia sanoo Putinin olevan Joe Bidenia vahvempi johtaja. Ennen Venäjän hyökkäystä 18 prosenttia republikaaneista suhtautui Venäjän diktaattoriin myönteisesti.
Venäjän provosoimaton hyökkäys, siviilien tulittaminen ja ukrainalaisten urhea taistelu ovat synnyttäneet poikkeuksellisen kansallisen sekä poliittisen yksimielisyyden. Bidenilla ei ole ollut mitään vaikeuksia saada republikaanien tukea talouspakotteilleen sekä Ukrainan avustamiselle.
Vaikka Trumpin ote republikaanisesta puolueesta on hieman heikentynyt, hän on edelleen puolueen valovoimaisin tähti ja suosikki vuoden 2024 presidenttiehdokkaaksi. Putinin fanitus ei ainakaan toistaiseksi ole nakertanut ex-presidentin kannatusta republikaanien parissa.
Monet republikaanipolitiikoista ovat taitavia takinkääntäjiä sekä edustavat äänestäjäkuntia, joiden käsitys politiikasta keskittyy vastapuolelle kuittailuun. Näiden politiikkojen ajaminen poliittiseen paitsioon on huomattavasti vaikeampaa kuin heidän moraalisen vararikkonsa paljastaminen.
(Sama pätee myös Suomessa. Katsokaa kaikkia politiikkoja, jotka olivat väärässä sosialismista, Neuvostoliitosta, Putinista ja Venäjästä ja jotka silti porskuttavat arvostettuina vanhempina valtiomiehinä.)
Selkärangan puute auttaa periaatteettomia politiikkoja luikertelemaan sisään pienestäkin avaimenreiästä. He etsivät nyt keinoja tasapainoilla Trumpin Putin-fanituksen sekä kansakunnan Putin-vihan välillä. Valitettavasti monet heistä onnistuvat.
Historioitsija Yuval Noah Harari sanoo Venäjän hyökkäyksen yhdistäneen länsimaiden nationalistit ja liberaalit puolustamaan demokratiaa. Pinnallisesti näin onkin: Yhdysvallat ei ole todistanut vastaavaa poliittista yksimielisyyttä sitten syyskuun 11. päivän terrori-iskujen.
Pidemmällä tähtäimellä hänen optimisminsa vaikuttaa uhkarohkealta. Kun vaalit lähestyvät, pelkään meidän todistavan kahtiajaon politiikan paluuta, hyvin levänneenä pienen paussin jälkeen. Se on palvellut molempien puolueiden äärilaitoja hyvin, enkä näe tilanteen muuttuvan kriisinkään myötä.
Jos Trump palaa presidentiksi, ennustan Trumpin johtamien republikaanien suuntaavan kritiikkinsä Kiinaan. Kulissien takana Trump pyrkii ohjaamaan Yhdysvaltojen Venäjä-suhteita kohti normaalia, kritisoiden samanaikaisesti länsiliittoutumaa ja nakertaen maata Naton alta.
Kun eurooppalaiset rakentavat uutta turvallisuuspolitiikkaansa Venäjän aggressioiden ja Ukrainan sodan valossa, heidän on pakko ottaa tämä huomioon.
Soundtrack: Band of Horses, In Need of Repair.